Malarialapsi

Hei!

Tällä kertaa poikkean normaaleista aiheistani täysin ja puhun vaihteeksi jotain vakavaa. Saatte tässä seuraavassa pätkässä tekstiä myös kuulla, miksi haluan kriisireportteriksi.

Katsoin nimittäin juuri elokuvan "Mary ja Martha". Ja kyllä, se teki sen mitä pitikin, pisti ajattelemaan. Elokuvassa on kaksi äitiä, joiden kumpikin poika kuolee malariaan, ja sitten nämä kaksi alkavat tehdä asialle jotain. Yleisesti ottaen en kovin usein tunne tämänkaltaista tarvetta yksinkertaisesti tehdä jotain. Ihan vaan jotain olisi tarpeeksi, mutta kun en pysty oikeen tekemään mitään. Nimittäin malaria.

Olen itse tämän kyseenomaisen sairauden sairastanut 8 kuukautisena ensimmäisen kerran, ja muistaakseni vielä toisenkin, kummatkin vanhempani myös, sekä veljeni. Johtuen siitä että asuttiin aikaisemmin Tansaniassa, koska äitini sattuu olemaan kehitysyhteistyö-tutkija. Mutta ehkä juuri siksi asia kosketti minua niin henkilökohtaisesti. Minä tunnen ihmisiä Tansaniasta, ja ihan kuka tahansa heistä voi sairastua minä hetkenä ahansa ja kuolla. Pienin pikkusisko lähtee joulukuussa Tansaniaan tapaamaan toisen puolen sukulaisiaan, ja ihan yhtä hyvin hän voi sairastua ja kuolla. Kuka tahansa voi sairastua. Tunnen itseni todella hyödyttömäksi kun ajattelen niitä 500 miljoonaa sairastunutta ja 1,2 miljoonaaa kuollutta jo ihan tämänkin vuoden aikana. Lisäksi näistä 85% on alle viisivuotiaita lapsia. Voin sanoa että malaria ei ole mukava tauti sairastaa edes jos selviytyy. Muistan yhä kun äitini sairasti, ja lääkkeet olivat sen verran vahvoja, että tuo juuri ja juuri pystyi puhumaan ymmärrettävästi. Olin tosin silloin niin pieni etten oikein ymmärtänyt asian vakavuutta.

Jokatapauksessa, elokuvassa oli oikein hyvä vertaus: "Jos lasketaan kaikki terrori-iskujen uhrit  viimeisen 20 vuoden ajalta, kaikki Vietnamin ja Korean sodissa kuolleet, kaikki lähi-idässä kuolleet vuoden 1967 jälkeen, ja kaikki Irakin ja Afganistanin sodissa kuolleet ja kerrotaan summa kahdella päästään lähelle lukua, kuinka monta lasta malaria tappaa vuodessa."
En muista menikö ihan noin, mutta ainakin jotain tuohon suuntaan. Miettikääs nyt sitä, siinä kun te luette tätä blogikirjoitustani, joka minuutti jonka vietätte tässä ruudun äärellä, ainakin yksi lapsi kuolee malariaan.

Syytkin ovat suht yksinkertaiset. Koska malrian aiheuttaa hyttysenpirton välityksellä tarttuva loinen, rokotetta ei ole. Ehkäisevä lääkitys on, mutta ei niitä pillereitä saa Afrikassa ku rikkaat. Paras keino on nukkua hyttysverkon alla, mutta arvatkaas mitä? Ei niillä ihmisillä ole varaa ostaa hyttysverkkoa. Yksi viiden euron hyttysverkko pelastaisi muutaman hengen. Toinen korkeaan kuolleisuuteen johtava tekijä on se, että tartunnan saatua, ei pystytyä diagnosoimaan, ja sairaala on monien tuntien matkan päässä, jos autoa nyt edes on. En sano että ongelma olisi tässä asiassa niin suuri suurkaupungeissa kuten Dar es Salaamissa, mutta syrjäseuduilla. Jos sairaalaankin pääsee, ei ole takuuta että saa hoitoa. Hoitohenkilökuntaa tai välineistöä ei oöe aina läheskään tarpeeksi ja hoito tietenkin maksaa.

Koko homma kaatuu siis rahan puutteeseen. Miettikääs: Yhdysvallat on kärkisijalla listassa jossa katsotaan kuinka paljon rahaa käytetään (suhteessa väkilukuun ja kansantuotteeseen) armeijaan. USA käyttää enemmän kuin neljä seuraavaa maata yhteensä. (Kiina, Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä jos oikein muistan. Korjatkaa jos olen väärässä) Miettikääs jos edes kymmenesosa tästä rahasta menisi malarian ehkäisemiseen ja hoitamiseen? En sano etteikö rauhanturvaus tai muu sellainen olisi tärkeää, uhkana se kuitenkin on pienempi. Vaikka en vähättele niitä jotka kuolevat Syyriassa tai muualla, malariaan kuolee silti moninkertaisesti enemmän. Tilastotiedettä, sanoisi Stalin, mutta silti. 1,2 miljoonaa vuodessa! Se on paljon. Ja miettikääs, tässä viimevuosina määrä on laskenut 25% ja toivottavasti yhä laskussa, miettikääs mitä se oli viisi vuotta sitten? Koko homma, että vaikka asialle tehdään jotain, sitä ei kuitenkaan pystytä auttamaan kunnolla. Ja juujuu, tiedän, maailmassa on vaikka mitä vialla, mutta asioita pitää tuoda esiin, vaikka jokin muu olisi vielä pahemmin vialla. Ettehän te katso Pelastusarmeijaakaan kieroon, kun antavat joululahjoja köyhille, eivätkä esim. tee jotain ilmastonmuutoksen hyväksi, vaikka jonkin mielestä se onkin isompi uhka?

Ja minä haluan auttaa malarialapsia. Ja samaan aikaan tunnen itseni erittäin avuttomaksi ja kyvyttömäksi toimimaan. Ja juuri siksi, edes tiedottaa asiasta ihmisille, mistä tahansa asiasta, ei välttämättä malariasta, kriisi, sota, mikä tahansa, jonka vuoksi ihmiset kärsivät, siksi minusta voisi tulla kriisireportteri. Mutta se on off topic. Pointti oli kuitenkin se, että kertomalla voi vaikuttaa, ja näin tavallisena suomalaisena pulliaisena, kovin montaa muuta oikeasti tehokasta keinoa en keksi. (Vaikka tietty jokainen pienkikin teho on tarpeen)

Ugh olen puhunut ja auttamattoman väsynyt, joten hiippailen nukkumaan xD

Cya~