sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Cosplaytanssiaiset

No hei!

Nyt en oo taas pitkään aikaan kirjotellu, mutta nyt on aihetta! Nimittäis cosplaytanssiaiset oli eilen! Nämä taisi olla (Ropeconin tanssiaisia lukuunottamatta) ainoaa laatuansa. Ja oli hauskaa! Erittäin hyvin järjestetty ja erittäin hyvin onnistunut! Kiitos kaikille järjestäjille että pistitte aikaanne tähän ja kiitos kaikille osallistujille että olitte ihania :3

Aloitetaampa vaikka tansseista. Historiallisia tansseja oli, ja ne oli kivoja siltä osalta minkä itse osasin (Eli sellaset 90% vaikka kaikissa osaamissani en ollutkaan mukana) Charlotte jäi välistä, koska obi ja storit + pomppiminen oli hieman huono idea xD Sen sijaan ehdin opettaa parilleni lennosta ainakin wiener valssin ja jonkun toisenkin valssin jonka nimeä en muista. Treenejä nyt kuitenkin oli järjestetty, mikä oli ihan hyvä, vaikkeivat tanssit nyt niin vaikeita olleetkaan. (Tai siis, niin vaikeita kuin pelkäsin) Omiksi lemppareiksi muodostuivat Goddeses (<--- jos se nyt noin kirjoitetaan) ja Hole in the Wall. Historiallisten tanssien (ja pienen tauon) jälkeen oli sitten vähän vapaamuotoisempaa diskoilua, ja ihmisten toivebiisit olivat todellakin hienoja xDD
Okei joo, pientä tanssahtelua Danna-saman kanssa. Kuvia ei mulla vielä ole, mutta niitäkin tulette saamaan kunhan maltatte odottaa.

Sitten muu ohjelma. Cosplaykisa oli yllättävän tasokas ja mietyt sekä tuulesta temmatut esitykset olivat hauskoja ja ihania :3 Palkinnotkin oli kivoja, ja niitten saajat myös paikkansa ansainneita. Sitten oli tämä kuningas ja kuningatar valinta xDD Voitte arvata yleisön reaktion kun kuningaspariksi lopulta (eli huutoäänestyksen jälkeen) kruunattiin Levi ja Erwin cossaajat, joita Levi sitten toimitti tätä naisellisempaa osapuolta xD Ite olin fiiliksillä "And we all know what happens after this" kun Levi poistui lavalta vauhdilla ja Erwin käveli rauhassa perään xD (Kyllä, yaoi mieleni on vauhdissa jälleen)
Huono laatuinen kuva, mutta kaunis pari he ovat xD

Ja ruokaa oli!!! Ihmiset oli ilmeisesti leiponut ite, plussaa siitä! Ja booli oli hyvää myös. Tilat oli ehkä hiukka pienet, verrattuna tanssiaisten saamaan suosioon, mutta tanssilattialle mahtui, ja hengittäminenkin oli mahdollista. Tilaa oli enemmän kuin olin kuvitellut, plussaa siitä myös. Itseasiassa en tainnu keksiä tästä äkkiseltään kovin montaa miinusta... xD

Kaikenkaikkiaan oli aivan ihana tapahtuma ja varmasti menen ensi vuonna uudestaan jos vaan järjestetään. Aivan ihana idea, ja hyvä toteutus! Toivon sydämeni pohjasta että tulee ensi vuonna uudemman kerran =)


Ja no, on mulla jotain muutakin sälää tässä kerrottavana:
1) Tulen ilmeisesti toimimaan cosplaymamman roolissa Yukiconissa (Vein yhen ilmasen lipun joltakulta mutta what so ever)
2) Alotin tekemään teutonic Knights cossiani, ja oon melkein saanut paidan ja housut valmiiksi. Niistä lisää ensi postauksessa.
3) Sain tänään kaksi uutta peruukkia (keltaisen ja viininpunaisen) ja läjän mangaa.
4) Löysin itselleni tanssiaisista Zidane cossaajan, eli nyt sitten tekemään Kujaa oikein vauhdilla.
5) Sain kässän opettajaltani lahjaksi "Vaatteita ompelemaan" nimisen kirjan. Erittäin hyödyllinen. Sisältää erilaisia laskoksia, kauluksia yms. ohjeita.

Siinä taisi olla kaikki tällä kertaa. Spitaalinen painuu unten maille, hei vain =)

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Mitäs nyt sitten?

Heippa rakkaat!

Aika päivitellä hieman lähiajan cosplay sekä tapahtuma suunnitelma! Itseasiassa voitaisiin tehdä tämä ihan Yhdistetyssä muodossa! Eli cosplaysuunnitelmia, olkaas hyvä:

1) Conikansan Linnanjuhlat
Eli tarkoituksena siis kuvata video, missä cossaajat kättelee "presidenttiä" niinku linnan juhlissa, silleen et siin taustal on kommentointi ja niin edelleen. Ihan reilusti meen Renona xD
(c) Esa Ala-Petäys
 En tiiä otanko laseja vai en, mutta ainakaan Elecrtic Rodia en ota mukaan. Lasit mitä luultavimmin, koska ne nyt kuuluu Renon asuun, ne vaan painaa vähän päätä ja on hankalat peruukin kans.

2) Cosplaytanssiaiset
Tänne olisin osaa ottamassa Tomoen (Rurouni Kenshin OVA) puvussa. Yksinkertainen puku, ei oikeastaan mitään hirveitä haasteita. Oikeestaan lasken tän vähän halppiscossaukseksi, koska toisin kuin yleensä, tein vaan kaiken yksinkertaisesti puuvillasta, enkä sen suuremmin panostanut. Ihan hyvältä se näyttää päällä, vaikka viimeiset viimeistelyt ja siistimiset puuttuukin (Tulen ainakin laittamaan tuonne alle valkosen paidan, niin ei näy niin paljoa läpi nuo päällekäisyydet jne.)
Joku random kuva vaan otettu puvusta, ei siis vielä oikea cossi xD
Aion tosiaan siis käyttää omia hiuksiani (Otsatukan lyhentäminen, jes kivaa...) Sukatkin puuttuu vielä. Mutta kyllä se tästä, viimeistään tanssiaisiin asti. (Ja tietenkin minulla on oma Kenshin mukana xD)

3) Yukicon
Eka ihan oikea tapahtuma. Tänne ois tavoitteena Reikon puku, josta nyt valmiina ois Reikon kissa ja puvun runko. Enää puuttuu röyhelöt ja muotolaskokset, sekä kaulus nappeineen.
KISSA!!!!

Nojoo, tuo on eka pehmolelu mitä oon koskaan tehny, mutta kelpuutan. Ei oo aikaa tehä uuttakaan, enkä jaksa xD. Mutta ainoo ongelma tässä Reikon puvussa on se, että miten saan sen näyttämään likaiselta? Tai siis kun reikollahan on likaiset vaatteet, niin miten saan sen puvun näyttämään oikealla tavalla likaiselta pilaamatta pukua? Mutta mietin sitä sitten kun se on valmis.

3) Närcon Vinter (Jonka liput muuten tulee huomenna myyntiin.)
Mutta joo, Norja Hetaliasta, koska sisko päätti haluta cossata Islantia ja lupauduin tekemään sen kanssa paricossin, siitä hyvästä et se suostuu cossaamaan Dark Linkiä. Mutta juuh, Ei siitä sen enempää... Jos olen oikein superhyper aktiivinen, niin saattaapi olla, että otan mukaani myös jonkun toisen cossin. Jos löytyy pyyntöjä, niin siitä vaan pyytelemään xD


4) Cosvision
Seuraava taitaakin olla sitten vasta tämä, ellei nyt jotain odottamatonta satu. Tänne teen Mugen no Byakuyan, Inuyashasta. Tykkään näistä vaatteista toooosi paljon ja hahmokin on ihana <3 Inuyasha ryhmäcosplayhin ois tarkotus.
Ei nyt mitään suurta eforttia vaadi, kunhan ompelen, ja jaksan tehä nuo kuviot. Muuten aikalailla yksinkertainen cossi. Käytän tässäkin omia hiuksia.

5) Desucon
Tässä välissä kyllä on Tampere Kuplii, jonne varmaan ilmaannun Nyan Cattinä paikalle, mutta siis Desuconista. Kaveri aikoo tehdä Spehiroth cossin, joten ite teen sitten Cloudin Crisis Core version
Puku ei itsessään ole vaikea, mutta noi saatana propit! Miten ihmeessä mä saan olkkarimeiningillä aikaseks tollasen aseen? Vai pitäiskö vaa mennä ja kuluttaa rahaa airsoftiin tai muuhun leikkiaseeseen. Mut en taas tykkää oikeestaan käyttää muita ku ite tehtyjä proppeja... Hankalaa...
Mutta joo, teen Desuun myös toisen cossin, nimittäin Kaiton (Syncronicity versio)
Koska toi puku on vaan auttamattoman ihana <3 Sekä Desuun ois ilmeisesti tulossa myös muitakin Syncronicity cossaajia, joten miksikäs ei xD


Tän jälkeen mulla ei oikeestaan oo hajuakaan, mitä teen, muuta ku että Traconiin teen Teutonic Knights cossin, ja ainakin aloittelen Smirgelineä, mitä luultavimmin teen sen Animeconiin, jos jaksan. Jos en nii ei sitten. Se nähdään kuinka jaksava olen xD

Mutta joo, se siitä cosplaysta, aika siirtyä taas fanficien kirjottamisen pariin xD

Hei vain rakkaat <3

lauantai 9. marraskuuta 2013

Malarialapsi

Hei!

Tällä kertaa poikkean normaaleista aiheistani täysin ja puhun vaihteeksi jotain vakavaa. Saatte tässä seuraavassa pätkässä tekstiä myös kuulla, miksi haluan kriisireportteriksi.

Katsoin nimittäin juuri elokuvan "Mary ja Martha". Ja kyllä, se teki sen mitä pitikin, pisti ajattelemaan. Elokuvassa on kaksi äitiä, joiden kumpikin poika kuolee malariaan, ja sitten nämä kaksi alkavat tehdä asialle jotain. Yleisesti ottaen en kovin usein tunne tämänkaltaista tarvetta yksinkertaisesti tehdä jotain. Ihan vaan jotain olisi tarpeeksi, mutta kun en pysty oikeen tekemään mitään. Nimittäin malaria.

Olen itse tämän kyseenomaisen sairauden sairastanut 8 kuukautisena ensimmäisen kerran, ja muistaakseni vielä toisenkin, kummatkin vanhempani myös, sekä veljeni. Johtuen siitä että asuttiin aikaisemmin Tansaniassa, koska äitini sattuu olemaan kehitysyhteistyö-tutkija. Mutta ehkä juuri siksi asia kosketti minua niin henkilökohtaisesti. Minä tunnen ihmisiä Tansaniasta, ja ihan kuka tahansa heistä voi sairastua minä hetkenä ahansa ja kuolla. Pienin pikkusisko lähtee joulukuussa Tansaniaan tapaamaan toisen puolen sukulaisiaan, ja ihan yhtä hyvin hän voi sairastua ja kuolla. Kuka tahansa voi sairastua. Tunnen itseni todella hyödyttömäksi kun ajattelen niitä 500 miljoonaa sairastunutta ja 1,2 miljoonaaa kuollutta jo ihan tämänkin vuoden aikana. Lisäksi näistä 85% on alle viisivuotiaita lapsia. Voin sanoa että malaria ei ole mukava tauti sairastaa edes jos selviytyy. Muistan yhä kun äitini sairasti, ja lääkkeet olivat sen verran vahvoja, että tuo juuri ja juuri pystyi puhumaan ymmärrettävästi. Olin tosin silloin niin pieni etten oikein ymmärtänyt asian vakavuutta.

Jokatapauksessa, elokuvassa oli oikein hyvä vertaus: "Jos lasketaan kaikki terrori-iskujen uhrit  viimeisen 20 vuoden ajalta, kaikki Vietnamin ja Korean sodissa kuolleet, kaikki lähi-idässä kuolleet vuoden 1967 jälkeen, ja kaikki Irakin ja Afganistanin sodissa kuolleet ja kerrotaan summa kahdella päästään lähelle lukua, kuinka monta lasta malaria tappaa vuodessa."
En muista menikö ihan noin, mutta ainakin jotain tuohon suuntaan. Miettikääs nyt sitä, siinä kun te luette tätä blogikirjoitustani, joka minuutti jonka vietätte tässä ruudun äärellä, ainakin yksi lapsi kuolee malariaan.

Syytkin ovat suht yksinkertaiset. Koska malrian aiheuttaa hyttysenpirton välityksellä tarttuva loinen, rokotetta ei ole. Ehkäisevä lääkitys on, mutta ei niitä pillereitä saa Afrikassa ku rikkaat. Paras keino on nukkua hyttysverkon alla, mutta arvatkaas mitä? Ei niillä ihmisillä ole varaa ostaa hyttysverkkoa. Yksi viiden euron hyttysverkko pelastaisi muutaman hengen. Toinen korkeaan kuolleisuuteen johtava tekijä on se, että tartunnan saatua, ei pystytyä diagnosoimaan, ja sairaala on monien tuntien matkan päässä, jos autoa nyt edes on. En sano että ongelma olisi tässä asiassa niin suuri suurkaupungeissa kuten Dar es Salaamissa, mutta syrjäseuduilla. Jos sairaalaankin pääsee, ei ole takuuta että saa hoitoa. Hoitohenkilökuntaa tai välineistöä ei oöe aina läheskään tarpeeksi ja hoito tietenkin maksaa.

Koko homma kaatuu siis rahan puutteeseen. Miettikääs: Yhdysvallat on kärkisijalla listassa jossa katsotaan kuinka paljon rahaa käytetään (suhteessa väkilukuun ja kansantuotteeseen) armeijaan. USA käyttää enemmän kuin neljä seuraavaa maata yhteensä. (Kiina, Iso-Britannia, Ranska ja Venäjä jos oikein muistan. Korjatkaa jos olen väärässä) Miettikääs jos edes kymmenesosa tästä rahasta menisi malarian ehkäisemiseen ja hoitamiseen? En sano etteikö rauhanturvaus tai muu sellainen olisi tärkeää, uhkana se kuitenkin on pienempi. Vaikka en vähättele niitä jotka kuolevat Syyriassa tai muualla, malariaan kuolee silti moninkertaisesti enemmän. Tilastotiedettä, sanoisi Stalin, mutta silti. 1,2 miljoonaa vuodessa! Se on paljon. Ja miettikääs, tässä viimevuosina määrä on laskenut 25% ja toivottavasti yhä laskussa, miettikääs mitä se oli viisi vuotta sitten? Koko homma, että vaikka asialle tehdään jotain, sitä ei kuitenkaan pystytä auttamaan kunnolla. Ja juujuu, tiedän, maailmassa on vaikka mitä vialla, mutta asioita pitää tuoda esiin, vaikka jokin muu olisi vielä pahemmin vialla. Ettehän te katso Pelastusarmeijaakaan kieroon, kun antavat joululahjoja köyhille, eivätkä esim. tee jotain ilmastonmuutoksen hyväksi, vaikka jonkin mielestä se onkin isompi uhka?

Ja minä haluan auttaa malarialapsia. Ja samaan aikaan tunnen itseni erittäin avuttomaksi ja kyvyttömäksi toimimaan. Ja juuri siksi, edes tiedottaa asiasta ihmisille, mistä tahansa asiasta, ei välttämättä malariasta, kriisi, sota, mikä tahansa, jonka vuoksi ihmiset kärsivät, siksi minusta voisi tulla kriisireportteri. Mutta se on off topic. Pointti oli kuitenkin se, että kertomalla voi vaikuttaa, ja näin tavallisena suomalaisena pulliaisena, kovin montaa muuta oikeasti tehokasta keinoa en keksi. (Vaikka tietty jokainen pienkikin teho on tarpeen)

Ugh olen puhunut ja auttamattoman väsynyt, joten hiippailen nukkumaan xD

Cya~

torstai 7. marraskuuta 2013

Halloween tuli, Halloween meni ja vähän muutakin

Hei taas!!

Nojoo, Halloween vähän kuin meni ohitse huomaamatta, vaikka Halloween miittiin kyllä osallistuin. Pikemminkin ajatus: "Tänä Halloweenina pukeudun johonkin hienoon" meni vähän täksi:

Yap, sitten tuli vain pengottua cosplay varastoa ja meikkivarastoa ja vähän selailtua kauhuelokuvien kuvia ja niin edelleen, ja päädyin yhdistelmään: Hell Girl cosplaypuku (koska kyseessä nyt kuitenkin oli cosplay miitti) Random meikit, random hiukset, punaset silmät ja tikari (+voodoo nukke) Vähän tuli sen kanssa panikoitua, ja melkein myöhästyttyä junasta, mutta tälläistä sain aikaan:
Oikeasti mulla oli valkonen naama, ja ihan punaset huulet, mut tää kuvan laatu (koska otettu paskalla kännykkäkamerallani) vääristää värejä. Ja tosiaan kulkunen kaulassa, koska kilikili ääni on tosi ihana, enkä ookkaan kilissy tässä vähään aikaan (Tracon taisi olla ehkä ensimmäinen coni sitten viime joulun, jossa en kilissyt)

Ja tuo tikari on muuten ostettu Traconista. Mulla on tällänen hieman hämmentävämpi historia harrastus, et keräilen vanhan olosia teräaseita sun muita esineitä. En siis mitään "olen keskiajalta kotosin, hei" tikareita, vaan ihan vaan nykyaikana tetyjä, mutta vanhan näkösiä, niinkuin tuo tikari tuossa. Tällä hetkellä kokoelmasta löytyy muutamia tikareita, pari miekkaa, jousipyssy, pikari, kello, hopeainen kirjeveitsi (joka on ostettu Towerista, joten näyttää vähän tikarilta) sulkakyniä, mustepulloja, sinetti vahaa ja pari sinettiä, pergamenttia, kirja, vaatteita, koruja sun muuta kivaa sälää. Japanilaiselta puolelta löytyy ihan katana, kodachi, pari sellasta tikarimaista, joitten nimii en tiiä, sait ja karaten puolesta hankittu nunchaku. Huomaatte varmaan että yksinkertaisesti rakastan sekä vanhoja asioita, japanilaisia asioita (kurkkaa vaan meijän astiakaappiin, tai mun viuhka/muu japsi sälä laatikkoon) sekä jostain kumman syystä aseita tai niitten replikoita. Vanhanaikaiset teräaseet on tietty aivan ihania, mutta myös airsoft aseiden todentuntuisuus viehättää. Älkää toki kuvitelko, en ole kuolema tai väkivalta friikki, mutta aseet vain ovat ihania, älkää minua syytelken katsoko. (Ja ei, airsoft aseita lukuunottamatta en käytä niitä yhtään mihinkään, paitsi siihen, että otan youtubeen show videoita, joissa käytän niitä kauniilla miekkailu/taistelitaidoillani) Bofferointi viehättää hirveesti, mutta en oo löytäny vielä paikkaa tai aikaa alottaa harrastusta, vaikka roolipelimaailmassa olenkin kulkenut jo jonkin aikaa.

Sanotaanko, että tähän keräilyharrastukseeni voisi liittää kaiken maailman muutkin mystiset ja vähän kuin kielletyt tai vanhat tavarat. Esimerkiksi, kristallipallot tai käsin koristellut marmorikuulat, gootti tyyliset vanhanaikaiset korut, taskukellot, soittimet KAIKKI. Huoneeni onkin siksi täynnä täysin turhaa tavaraa xD.
Ainiin, ja ylipäätään vaatetus. Viktoriaanistyyliset vaatteet, ah ihanuutta. En epäkäytännöllisyyden takia joka päivä jaksa käyttää, mutta aina välillä. Samoin kuin hieman lolitatyyliset hamoset ovat lähellä sydäntä.

Ja totta, olen historiafriikki muullakin kuin vain materiaalisella tasolla. Opiskelen latinaa, en siksi että se olisi jotenkin hyödyllistä, vaan siksi, että se on vanha kieli. Samaan sarjaa kuuluvat myös kymri, iiri ja esperanto (joka nyt on vähän ulkopuolinen mutta helppo oppia) Japania opiskelen ihan vaan japanin takia, en niinkään sen vanhuuden. (Vaikka oi, vanhat japanilaiset tavat ja asiat <3)

Lisäksi olen harkinnut syvästi että minusta tulisi historian opettaja. Tai ei pelkästään historian, mitä nyt opon kanssa olen puhunut, niin tällä hetkellä näyttäisi että minusta tulisi opettaja, aine yhdistelmällä: Historia, ET, filosofia. Jokikinen ihania aineita, joitten taustaa voin vähän valaista: Historian selitinkin jo, koska historia friikkeys, kaikki vanha on kaunista ja mikäs sen kauniimpaa, kuin kertoa tästä muillekkin. ET koska moraaliset pulmat jne, olen aina ollut haka miettimään eettisiä oikein väärin kysymyksiä, ja koska useimmat uskonnot ovat vanhoja, myös niitä olen jonkinverran tutkiskellut. Lisäksi kulttuuri itsessään, on jotain mitä harrastan suhteellisen paljon. Filosofia taas... no se tuli vähän puskan takaa vuosi sitten, kun vanhempani totesivat yksimielisenä (jota he harvoin ovat) että mietin liikaa, ja liian syvällisiä. Asiat, joihin ei ole vastausta, tai joihin on vastaus joka ei tyydytä, ovat kaikkein ihanimpia. Ja aina vain vielä ihanampaa tästä asiasta tekee se, ettei voi olla oikeassa, mutta ei väärässäkään! Saa miettiä ja miettiä, mutta silti ei voi olla varma. Se poistaa koko hommasta absoluuttisuuden, ja minusta kaikki muuttuva ja epävarma on kaunista. Filosofia on jotain juuri sellaista. Esimerkiksi, jos minulta kysytään mitä aika on, en mene vastaavan fysikaalisen määritelmän mukaan "Ihmisen mitattavissa oleva suure, joka määrittää asian tai olion vanhenemisen" (onko tuo oikein, en muista, mutta jotain tuohon suuntaan) Vaan rupeankin miettimään, onko aikaa ylipäätään olemassa, ja sitten kun olen tehnyt kolmannen hypoteesini kysyjä ei jaksa enää kuunnella.

Ja nytkun alettiin puhumaan ammattivalinnoista (koska pitää valita ihan justiin lukio, niin pitää tässä vähän syvällisemmin miettiä) minulla on kolma muutakin asiaa mietinnässä:
1) Sota- ja kriisirepostteri. Tiedättehän, se tyyppi, joka menee sota- ja kriisialueille ja kirjoittaa kokemuksistaan lehteen tai raportoi uutisissa. Sanotaanko, että pidän tätä epätodennäköisenä vaihtoehtona ihan vain siksi, että ensinnäkin, työllistyminen on suht vähäistä ja toisekseen kestäisinkö henkisesti sellaisia? Mennä katsomaan kun ihmiset kuolee? Sanotaanko, että niitten kokemusten perusteella mitä minulla kuolemasta on, sanoisin että ainakin alku saattaisi olla hankalaa, vaikka olenkin hieman empatiakyvytön. (Asuin tosiaan pienempänä aivan Malminkartanon aseman vieressä ja enen kuin täytin 11 ehdin nähdä kolme itsemurhaa junan alle, kaksi nyrkkitappelua, kaksi ampumavälikohtausta ja Myymannin pommi-iskun, jos sitä sellaiseksi voi kutua. Olen siis ennenkin nähnyt ihmisten kuolevan, mutta en silti usko että tuollainen työ tulisi olemaan helppoa)
2) Teatteripuvustaja. Koska cosplay xD Ja koska itsensä toteuttaminen ja koska mielenkiintoiset, epätavalliset puvut. Siksi minusta ei koskaan tulisi tavallista puvustajaa, ihan tylsää, haluan tehdä mielikuvituksellisia ja epätavallisia vaatteita, vähän niinkuin cosplayssa. (En sano, etteikö tavallisen puvustajan työ olisi mielikuvituksellista, mutta teatteripuvustaja on minusta paljon hienompi)
3) Asianajaja. Jotenkin tämä houkuttelee, koska rakastan väittelyitä, ja olen hyvä niissä. Lisäksi minulla on ulkomuisti. Pystyn siis muistamaan hämmentävät määrät tekstiä vain muutaman lukukerran jälkeen. Esimerkiksi, lastenkirja "Kuka lohduttaisi Nyytiä?", osaan sen sanasta sanaan ulkoa, vaikka viime lukukerrasta onkin jo hiukkasen aikaa. Muitakin kirjoja, kuten aukeamia sieltä sun täältä Tuntemattomasta sotilaasta, tai Taru Sormusten Herrasta. Noo, pidän tätä kuitenkin vielä epätodennäköisempänä kuin kriisireportteria, ihan vaan työn kuivuuden vuoksi (tai ei työn itsessään, pikemminkin opiskelun, ja sen että ne helvetin lait muuttuu joka vuosi)

Ja niin tosiaan!! Animeconin kuvat on tulleet!! Saatte nyt vähän maistiaisa xD

(c) Esa Ala-Petäys
 Nojoo, kyllähän nyt sitä pientä shonen-aita pitää olla xDD Tykkään henkilökohtasesti Cloud x Reno parituksesta :3 Mutta joo, kuvakin on ihan kiva.

(c) Esa Ala-Petäys
Ja Reno yrittää parhaansa mukaan pilata Cloudin coolin posen xDD Ai, että rakastan renoa hahmona niin paljon <3

(c) Esa Ala-Petäys
And always, when we meet, there has to be some fighting. It's not us without any xDD

Nojoo, siinä taas oiva pätkä tekstiä teille, hyvät naiset ja herrat.
Spitaalinen taitaa taas vaihteeksi mennä miettimään nurkkaan elämän ja kuoleman kysymyksiä ja jättää teidät rauhaan, Cya~

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Cosplay tanssiaiset, naw ~

Heijps!

Noniin, uutisia! Cosplaytanssiaiset!

Tosi hämmentävää ettei kukaan oo ennen keksiny järjestää tällästä, mutta siis tanssiaiset cosplayn merkeissä. Ja ensimmäinen asia mitä aloin stressaamaan, että mitäs hemmettiä sitä pistäis päällensä!? En ollu ajatellu alkaa vääntämään mitään supervaikeaa tälleen kuukaudessa (Zelda pukuni köhöhköh on väännetty puolessatoista, mutta ei puhuta siitä xD) ja sitten en kuitenkaan omistanut mitään järkevän juhlavaa cosplay pukua. Mutta nyt olen pukuvalintani tehnyt, johtuen myös hyvin suurelta osalta paristani.

Puvustani hieman, ennen kuin julkistan sen. Ensinnäkin, yksi vaatimuksistani oli, ettei puvun teko saa viedä paljoa aikaa tai rahaa, koska se tuli puskasta yllättäen, joten en ole valmistautunut investoimaan siihen (Nyt kun on menossa sekä Reikon, Cloudin, Byakuyan ja Norjan pukujen kankaiden metsästys) Aikaa taas siksi, koska tosiaan sellainen kuukausi, päälle, aikaa ja siihen pitäisi ympätä vielä koeviikko ja TET-jakso (Jonka tulen näin sivunmennen sanoen viettämään Teatterimuseolla pääosin vanhoja teatteripukuja korjaamassa ja tekemässä uusia asusteita yleiseen käyttöön) Toisekseen, pukuun ei saa kuulua peruukkia, jota mulla ei jo valmiiksi olisi. Päädyin siis lopulta omien hiusten käyttöön. Ei peruukkia, johtuen taas rahallisista syistä, ja siitä että harmittaisi hirveästi jos se ei ehtisikään perille asti. Nohnoh, elikkä hahmovalintani on tässä:
Tomoe, sarjasta Rurouni Kenshin (Tarkemmin sanottuna Rurouni Kenshin OVA)
Jos jotain taustatietoja tarvitsette niin hää tosiaan on Kenshinin entinen vaimo, jonka Kenshin sitten tappoi, kun tuo heittäytyi miekan eteen pelastaakseen miehensä hengen joltakulta murhaajalta (joka Kenshin itsekkin tuolloin vielä oli näin sivulauseessa mainittakoon) Piti tehdä valinta tämän ja Kaorun kanssa, mutta jotenkin Tomoe vaan sopii mulle paremmin (olen myös lähemmäs Tomoen pituutta kuin Kaorun pituutta, mutta se 3cm on kyl jo niin pilkunviilausta etten edes mainitse xD) lisäksi, pidän enemmän Tomoen kimonosta (Koska Kaorulla niitä on noin parikymmentä erilaista ja aina niissä on jotain pikku piiperrystä), sekä ylipäätään olemuksesta. Kimonon halusin siksi, etten todellakaan ole hyvä ompelemaan länsimaisia vaatteita (mikä ei kyllä cossilistalta näy xDD) ja kimolle mulla on jo kaavat valmiina. Lisäksi parini tulee itse Kenshininä, joten saamme aikaiseksi oikein suloisen pikku paricossin :3

Niille jotka eivät tiedä, Kenshin näyttää tältä:

Nyt mulla on vaan ongelmana, että miten taipuu pornopolkka kimonossa? Käveleminen on jo niin sipsutusta, juoksemistä en edes ole harkinnut (Hell Girl ja Shizuka cossit päällä tuli kyllä kokemuksia kimono päällä juoksemisesta. Helmat kainaloon ja menoksi xD) Muistakaan tansseista en tiedä, ja juuri tämän takia hylkäsin ajatuksen kimonosta vanhojen tanssi pukuna... En taas ajatellut ihan loppuun asti tämän kanssa, mutta ei se mitään, usein ongelmille tuppaa olemaan ratkaisu (Ja kimono päällä pomppimiselle se on juuri se helmat kainaloon -taktiikka, ja Kenshin ei tykkää, kun vaimo vilauttelee julkisilla paikoilla xD) Mutta joo... Syytän tästä pukuvalinnasta osittain pariani.

Ja nyt, jos haluatte pukuvalinnastani valittaa, niin valittakaa, näytän teille muutaman hylätyn hahmovaihtoehdon:
Kuroyuri, sarjasta 07Ghost. Olen muutenkin tekemässä tätä, joten ei hätää, näätte minut vielä pomppimassa ympäriinsä Kuroyurina <3


Byakuya, Inuyasha. Kuten jo joskus aikaisemmin sanoin, olen tekemässä tätä Cosvisioniin. Luovuin kuitenkin ajatuksesta näin joulukuuksi, koska tulen mitä luultavimmin olemaan laiska noitten kuvioiden ompelussa, joten aikaa tämän kanssa tulee menemään (Zeldan ja Linkin asut jättivät mulle armottomat traumat kuvioiden ompelusta) Lisäksi en millään jaksaisi alkaa väsätä tota miekkaa (Jos sitä nyt miekaksi voi kutsua) tälleen kiireessä. Joten, joudutte odottamaan cosvisioniin.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, Chibi Prussia, eli Teutonic Knights (Tarvitseeko edes mainita mistä sarjasta?) Noh... olen muutenkin tekemässä tätä suht piakkoin ja puku on yksinkertainen ja niin edespäin, mutta sen juhlavuudesta en sitten tiiä... Lisäksi ajattelin tehdä pientä researchia mistä ritarien vaatteet oli keskiajalla ja sitä ennen tehty, ja olen tällä hetkellä niin kaamosmasennuksen kourissa, ettei millään jaksaisi.

Kaikenlisäksi: Yhdellekkään näille hylätyistä mulla ei olis ollu sopivaa paria. Joten, Tomoe vei voiton aviomiehensä mitalla (miten toi kuulosti tosi väärältä? xDD) Mutta siis, puvun teko alkaa ensiviikolla, ja siihen asti teen varmaankin Cloudin pukua, sekä metsästän kankaita, saatte etenemiskuvia sitten!

Ja lupaan, että teen kerrankin tapahtumaraporttini ajoissa, enkä noin viikkoa liian myöhään xD Saatte oikein kunnon selostuksen tanssiaisten tapahtumista (Jos nyt sinne saan lipun ja niin edelleen :P)

Mutta Spitaalinen lopettaa nyt datauksen ja menee nukkumaan (koska viikonloppu on ohi  ¨¨'__¨¨' )
Cya~ :3

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Seiyuu ylläreitä xD

No heitaas! =)

Tein tässä pientä huvin vuoksikin kuvailtavaa etsimistä ääninäyttelijöiden rooleista. Ja sain pienen pieniä järkytyksiä aina sieltä sun täältä. Ja nyt, ihan vaan purkaakseni itseäni, listaan ne teille tähän:

Sakurai Takahiro: (Jonka armoton fani olen ollut jo monta vuotta) Cloud Strifen, Claude Faustuksen, Kanda Yuun, Sasorin, Takahashi Misakin ja muutaman sadan muun ihanan mieshahmon lisäksi toimii äänenä Digimonista tutuille Tentomonille ja Phantamonille, sekä japanin kielisessä Twilightissa Edward Cullenille.

Morikawa Toshiyuki: Itse ääninäyttely roolit eivät sinänsä minua hämänneet, mutta mainittakoot että herra on tunnettu suht miehekkäistä hahmoista, kuten nyt vaikka Minato Namikaze (Naruto) Sephiroth (Compilation of FF VII) Tyki Mikk (D. Gray~Man) ja Naraku (Inuyasha) näyttää tältä. Ei, onhan tuo söpö ja niin edelleen mutta oletin jotain miehekkäämpää xDD

Sugiyama Noriaki: Kivojen mieshahmojen kuten William T. Spears (Kuroshitsuji), Uryuu Ishida (Bleach) ja Lelouch of the rebellion (Code Geass) lisäksi hän ääninäyttelee Englantia Hetaliasta, mikä ei jotenkin sovi kuvaan xD (Miettikääpäs nyt, Englannilla ja Sasuke Uchihalla sama ääninäyttelijä?)

Kousaka Atsushi: Ääninäyttelee sekä Kreikkaa, Preussia että Viroa (Hetalia)

Romi Paku: Seiyuutar tällä kertaa :3. Ääninäyttelee Ouidan (07 Ghost) Toshiro Hitsugayan (Bleach) Edward Elricin (FMA) Madam Redin (Kuroshitsuji) ja Walter C. Dornezin (Hellsing) lisäksi myös Sveitsiä Hetaliasta ja sanoo sen olleen hänen lempi roolinsa. (Miten nää Hetalia Seiyuut vaan osaa yllättää xD)

Suzumura Kenichi: Zack Fairin (FF VII: Crisis Core) ja Tomphson, Timber ja Cantebury kolmosten (Kuroshitsuji OVA:sta)  lisäksi ääninäyttelee omaa suosikkihahmoani ikinä, eli Lavia D. Gray~Manista (Listalta löytyvät muistaakseni myös Rogue Cheney Fairy Tailista ja Dietrich von Lohengrin Trinity Bloodista, korjatkaa jos olen väärässä) Toi Lavi tosin yllätti mut, koska en tosiaan ollu tienny et sillä on sama seiyuu ku Zackillä (vaikka onhan nuo luonteeltaan sillee vähän samanlaiset xDD)

Masakazu Morita: Tidus (Final Fantasy x) ja Zell (Final Fantasy VIII) tosiaan omaavat saman ääninäyttelijän. Kuten myös Ichigo Kurosaki. Mutta se mikä minua ehkä eniten tästä joukosta hämmensi om, että samainen ääninäyttelijä on myös japanin kielinen ääni Troy Boltonille (High School Musical)

Okiayu Ryotarou: Ei siinä vielä mitään, herra toimii Seiyuuna Scarille FMA:sta sekä K-sanille Gravitationissa herra esiintyy myös muistaakseni neljässä eri roolissa Sailor Moonissa, ja ääntänsä olemme päässeet kuulemaan myös Junjo Romaticassa, D. Gray~Manissa ja se mikä minut yllätti, myös Byakuya Kuchikin roolissa Bleachissa.

Ootani Ikue: Ihan peruskamaksi voisi luetella Konohamarun (Naruto) Vivin (Kingdom Hearts II) Apple Blom (My Little Pony. Japanin kielinen dubbi) sekä Koryu (Inuyasha) Mutta kaikkien näitten hieman tuntemattomampien hahmojen lisäksi hän ääninäyttelee hahmoa, jonka jokainen, otaku tai ei, tunnistaa saman tien. Nimittäin Pikachua xD

Miyano Mamoru: Riku (Kingdom Hearts) Kiba (Wolf's Rain) Zero (Vampire Knight) ja Yagami Light (Death Note), joo nää mä tiesinkin jo, mutta kolme roolia mitkä yllätti mut: Masaomi Kida (Durarara!) Death the Kid (Soul Eater) ja Rikun lisäksi myös nuorta Xenahortia (Kingdom Hearts II). Mä hämmennyin jälleen kerran xDD (Yllätyksekseni löysin listalta myös Flynnin, jonka ääninäyttelijä suoritusta ystäväni kehuu, mutta sitten ei taas tykkää yhtää Lightin äänestä xDD)

Namikawa Daisuke: Ulquiorra (Bleach) Tsuna (KHR) Mikage (07 Ghost) ja japanilainen dubbiääni Frodolle (Lord of The Rings) mutta sitten, se Hetalia tunkee tännekkin. Hän nimittäin esiintyy sekä Italiana että Romanona kyseisessä sarjassa xD

Shinichiro Miki: Urahara (Bleach) ja Taki (Gravitation) mutta ei siinä vielä kaikki! Fullmetal Alchemist: The Sacred Star of Milos animaatiosaa hän esiintyy Roy Mustangin äänenä, mistä minulla ei ollut hajuakaan... xD

Junichi Suwabe: Omia lempihahmojani löytyy listalta pilvin pimein, kuten Frau (07 Ghost) Undertaker (Kuroshitsuji) ja Akastuki Kain (Vampire Knight) mutta jostain kumman syystä hän on päätynyt ääninäyttelemään myös Seymour Guadoa (Final Fantasy X) ja Cain Nightroadia (Trinity Blood)

Yusa Koji: Ääninäyttelee Ichimaru Giniä Bleachista mutta myös Shadow the Hedgehogia (Sonic tHs) ja toimii japanin kielisenä äänenä Teini-ikäisten mutanttininjakilpikonnien Leonardolle.

Fumiko Orikasa: Ääninäyttelee sekä Seras Victoriaa (Hellsing) Riza Hawkeye:a (FMA) ja Kuchiki Rukiaa (Bleach)

Konishi Katsuyuki: Sekä Reigon että Hisagin (Bleach) ääninäyttelijä. USA:n (Hetalia) ääninäyttelijä myöskin, mutta yllättävä oli Komui Lee (D. Gray~Man) Vaikka kun sitä hetken mietii niin..... Komuissa ja USA:ssa on jotain yhteistä.... xDDD

Noo, oiskohan tossa ollu kaikki, mitä ny yhdeltä kerralta muistan yllättyneeni. Ja joo, kyllä, olen huono tunnistamaan ääniä, joten teille täysin selvä ääni saattaa minulle olla ihan outo. Ainoa ääni jonka voisin sanoa pystyväni tunnistamaan lähes sataprosenttisesti on Sakurai Takahiro, koska satun nyt hänen faninsa olemaan jo hyvin pitkältä ajalta vieläpä. Tuli vaan tässä mietittyä, että miten näitä ääninäyttelijöitä oikeen valitaan. Tai siis, joiltakin löytyy näyttely listoiltansa ihan jotain hämmentävää, jotain mikä ei vähän niinkun kuulu sarjaan. Hmm, yllättävän moni äänirooli yllätti mut. Pitäisköhän mun alkaa tekemään tarkempaakin tutkimusta muutamille näille.

Mutta joo, jos itäis oma lemppari Seiyuu valita niin kyllä se on Takahiro Sakurai.
Toiselle sijalle yltää helposti Keiji Fujiwara, joka toimii Seiyuuna ainakin Renolle (FF VII) Hannesille (SnK) Kuzuharalle (Durararara!) Hudgesille (FMA) Axel/Lea (Kingdom Hearts) ja Shiro Fujimoto (Ao no Exorcist). Korjatkaa jos olen väärässä, mutta näin muistelisin.
Korkeelle mun lemppari listalla pääsee myös Hiroshi Kamiya joka toimii ainakin (muistin varassa taas mennään, joten korjailkaa, jos tulee virheitä) Levin (SnK) Orihara Izayan (Durarara!) Yukihiton (Togainu no Chi) Mephisto Phelesin (Ao no Erorcist) ja Onywin (Dragon Crisis) seiyuuna
Mutta joo, nämä kolme ois meikän kärkikolmikko :3 Kuten huomaatte olen selvästi mies seiyuu painotteinen, mutta varmaan aika lailla useimmat tytöt on xD Ulkonäöltä en usko tunnistavani näistä kuin Sakurain, Fujiwaran ja Toshiyukin, joten en nyt mikään supersuuri seiyuu fani kuitenkaan ole.

Njah, se niistä seiyuu mietelmistä! xD Kertokaas omia lemppareitanne!

~Spitaalinen


maanantai 14. lokakuuta 2013

Kuvia ja SnK

Hei rakkaat!!

Noniin, Traconin eikä Animeconin Reno kuvia vielä näy, mutta ilmeisesti siis yhdeltä kuvaajista poksahti muistikortti, joten niitä saadaan odotella vielä hetki. Mutta sen sijaan minulla on teille lisää Zelda kuvia!!!

Otin myös kokeilukäyttöön uuden käytännön nimeltä copyright merkintä. (Kerron yhä kuvissani toki kuka sen on ottanut) mutta siis, tein nopasasti sellainen pikkuisen kuvan, missä lukee "Spitaalinen" ja laitan sen tästedes jokaisen cosplay kuvani nurkkaan, niin ettei kyseistä kuvaa voi käyttää omanaan, ilman että jaksaa nähdä sen vaivan että poistaa tuon pikkukuvan. En tiiä kuinka toimiva tää on, tai mitään, mutta kertokaa ihmeessä mitä mieltä olette. Otin tän ny kokeiluun, ja jos ei toimi nii en sitte käytä enää jatkossa. Katotaan katotaan.

Mutta siis niitä kuvia:
(c) Annika Kallio
Tää kuva on vaan jotain ihan perus posetusta, mut tykkään tosta kukkataustasta :3 Otettu vaan tyyliin et joku on tullu kysymään kuvaa ja oma kuvaaja on sitte siinä sivussa näpsässy kanssa. Mut silleen ihan kiva, ei siinä mitään, mut jotenki tää vaan vaikuttaa kauheen tyhjältä ja niin edespäin...

(c) Annika Kallio
Tää taas on yksi henkilökohtasista lemppareistani. Ensinnäkin värit osuu täydellisesti yksiin. Toisekseen toi kesämaisema ja valaistus on aivan ihana, kolmannekseen edes minä en onnistu näyttämään tyhmältä, kuten useimmissa kuvissa xD Mutta siis, tunnelma sopii jotenki Zeldalle tosi hyvin, ja voisin kuvitella että tällästä siellä jossain pelin kulissien takana voiskin tapahtua :3

(c) Annika Kallio
Sitten siiryimme huonon huumorin osastolle xD Oltiin silloin siis Särkänniemessä ja käytiin nyt sillen kurkkaamassa tätä kuuluisaa Angry Birds puistoa ja löydettiin tollanen ajopeli. Sitten siinä tapahtu vähän niin että Zeldasta paljastuikin yllättäen bitch ja tyrkkäsin Linkin ulos autosta xD Go Zelda!!!

(c) Annika Kallio
Ja lisää huumoriosastoa. Tässä vaiheessa alettiin olemaan jo väsyneitä ja nälkäisiä, ja mun jalat oli jo kauniilla rakoilla kiitos kokoa liian pienten kenkien, ja tietty myös huumori oli sitä luokkaa. Zelda, leikkipaikan diktaattori xD Ja lisää kameran huurunesto ohjelmaa. Ehheh, jotenki tykkään näistä kuvista. Ja Geenivaras (Tuo Linkin cossaaja) parka, selvästi tossun alla xD


Mutta joo, kuvien lisäksi katsoin juuri uuden sarjan, nimeltänsä Shingeki no Kyojin, veikkaan että aika moni jo tuntee. Mutta itse olen yleensä hyvin ennakkoluuloinen näitä "massa animeita kohtaan" okei olen toki katsonut jonkin verran Narutoa ja Bleachia, mutta nyt puhutaan sellasesta ensimmäisestä 50 jaksosta, kunnes luovutin ja totesin et ei tää tästä enää parane. Sword Art Onlinen jätin kokonaan välistä samoin kuin One Piecen ja Ao no Exorcistista oon kattonu ekan tuotantokauden ja Kuroshitsujia luen mangana mut en kato animee ollenkaa.

Takaisin aiheeseen: Shingeki no Kyojin. Jotain niin JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Siis järkyttävän hyvä meinaan, mutta myös järkyttävä. Sarja on hyvin hyvin julma ja karu. Okei, jos pitäisi jotenkin kuvailla nii ensin sarja antaa sulle keksi silleen "maailma on kaunis" ja sekuntia myöhemmin länttää nyrkillä naamaan. Ja tollasta koko sarjan ajan. Eka hieman toivoa ja sitte se otetaankin saman tien pois. Pikkuhiljaa sarjan loppupuolella tälle alko turtua, mutta kyllä, se oli suoraa huutoa ja itkua päin tietokoneen näyttöä, ja aina välillä jakson jälkeen piti käpertyä nurkkaan tärisemään ja muistamaan että hengittäminenkin ois tärkeetä. Se fiilis tiettyjen jaksojen jälkeen oli vaan jotain niin sellasta et anime ei oo koskaan pistäny mua viel esim. hyperventiloimaan. Okei, tiedän, että meen helposti mukaan animeen ja se saa mut itkemään ja nauramaan ja niin edespäin, mut Shingeki no Kyojin ei vaan ollu mitään sellasta. Se koko sen maailma ja juoni on vaan jotain niin julmaa, et ei sitä sarjaa voi ihan tälleen vaan ohimennen ilma mitää kattoa. Saatan olla herkkä, mutta silti, muhun se teki lähtemättömän vaikutuksen.

Kumma kyllä en oo vielä halunnu cossata ketään sieltä. Mietin jossain vaiheessa Leviä, mutta totesin et naama ei sovi ollenkaa (oon kattokaas saman pitunen ku se) Sitte mietin et hetkinen, haluanko mä välttämättä tehä sen kaiken työn niitten remmien ja 3d manouveur gearien kanssa vaikken silleen hahmosta välttämättä välittäiskään. Sitte tajusin et hei, voisin tehä Arminista sen lapsi version, tai sitten Levistä sen version mikä on ihan siel sarjan lopussa, se mis sillä ei oo sitä sotilas univormua vaan sellanen musta takki.
En löytäny parempaa kuvaa
Koska Levi on aivan ihana hahmo, eikä toi ees ois silleen supervaikee. (Koska mulla ei tosiaan oo mitään suurta cosplay syyhytystä ku nään noitten vaatteet, kuten mul yleensä on mun hahmoista, mut rakastan Leviä hahmona niin paljon et ei auta) En tosin lisää tätä ainakaa vielä mun cosplaylistalle. Jotenki ei huvita sit taas sulautua SnK cossaajien massaan missään tapahtumassa, enkä ees hirveesti näytä Leviltä. Joten pistän tän nyt mietintämyssyn alle ja katsotaan =)

Mutta joo, nyt Spitaalinen kiittää kuittaa ja menee syömään =)

World Cosplay Profile
CureCos profile
Spitaalinen Cosplay

tiistai 24. syyskuuta 2013

Maailmanennätys ja Tracon

Heitaas!

Noniin, tuli aika pitkä tauko näiden blaggauksien välille, mutta oon ollu aika lailla kipeenä ja koulussa on koeviikko, joten on ollu kiireitä. Mutta nyt vuodatan vaan kaiken pihalle.

Eli kolme viikkoa takaperin oltiin siellä Tampereella tekemässä maailman ennätystä. Ja sellainen siitä tosiaan tuli. Kaiken kaikkiaan, oli aika hauskaa, vaikka joidenkin pukujen taso hävetti. Tai no, eihän tietenkään kaikki voi cossaajia olla, ja niin edespäin, mutta oli jotenkin tosi örsyttäväää ku siellä oli hirveesti sellasia joilla oli vaa joku Sims timantti pään päällä ja muuten normaalit vaatteet. Ei sillä, sallittuahan se oli, eikä se nyt mikään varsinainen cosplay tapahtumakaan ollut, sinne päinkään, mutta cosplay tapahtumien tasoon tottuneena silmäni tulivat kipeiksi katsomisesta. Muuten tapahtuma oli oikein hieno, ja pidin siitä myös. Olen vain ilmiselvä pelihahmonatsi xDD

Kuitenkin päivän kohokohta oli lähinnä Photoshootti, jonka saimme kavereinemme aikaiseksi. Minä olin siis Zeldana paikalla, kaverini oli Link ja toinen kaverini sitten vielä Miku. Mutta kuitenkin, aattelin että voisin näyttää hieman photoshoottimme satoa.
(c) Annika Kallio

Tämä siis otettu Särkänniemen lähellä olevassa puistossa, jossa siis tuollainen kaunis suihkulähde. Kuva on vähän epäselvä, mutta pidän sen tunnelmasta tosi paljon :3 

(c) Lassi Kaimio

Tässä siis minä ja kaksi kaveriani. Tuon Mikun kanssa vietin enemmänkin aikaa, mutta toiseen vain satuimme törmäämään. Ensimmäinen ajatus oli ottaa prinsessat yhteen kuvaan, mutta sitten Miku tuli "Watashi wa ichiban ohime-sama" ja sai luvan tulla mukaan xDD (Ja kyllä, minä tosiaan seison kaverini helman päällä, miten lie niin päässyt käymään)

(c) Annika Kallio
Tästä kuvasta tykkään itse tosi paljon. Käsittääkseni kuvaa ei olla muokattu, vaan se otettiin kameran jossain huurunestotoiminnolla tai jotain vastaavaa, joten reunat ovat hieman sumeat. Kuva on kuitenkin kaunis, etenkin tuo vesi, cossista nyt ei puhuta sen suuremmin.


Mutta se siitä ennätyksestä. Aletaampa kerrata Traconin tapahtumia:
Olin siellä siis kolmenn+ kaverini kanssa. (Taino, siskon, siskon kaverin, kaverin, parhaan kaverin ja parhaan kaverin kaverin kanssa, mutta se siitä xD) Olin itse siellä Renona (Final Fantasy VII) kaverini oli Riku (Kingdom Hearts II) ja sisko vaan joku Harry Potter kaapuinen. Keskenämme emme siis kuvia oikeastaan ottaneet, mutta koska ohjelmamieltymyksemme olivat sen verran erilaiset että tiemme jakaantuivat sain mahdollisuuden viettää aikaa Cloudin kanssa (Cloud cossaaja, jonka olin tavannut jo Animeconissa) Otettiin siinä sitten muutama kuva, ja minä kannoin puoli conia kainalossani Cloud-pehmolelua, mikä tuntui ärsyttävän tätä oikeaa Cloudia suunnattomasti. Saimme seuraksemme myös Tifan, mikä oli kiva. Niitä kuvia nyt ei kuitenkaan vielä ole julkaistu, joten ette nyt vielä niitä nääkkään, mutta jonain kauniina päivänä sitten (odottelen yhä niitä Animeconin kuvia, joita ei ole myöskään tullut)

Kuitenkin ohjelmia joissa kävin:

Avajaiset: Ei mitään kiinnostavaa, lörpötystä ja sitä sun tätä, plus tietty Tamparan parapara esitys. Oli ihan kivaa katseltavaa =)
Kingdom Hearts -pianokonsertti: Ihan ensimmäiseksi, ennen kuin aletaan puhumaan musiikista: Esiintyjä oli supersymppis. Häntä jännitti niin kovin, ja sitten kun esitys kuitenkin meni ihan hyvin niin teki mieli juosta halaamaan :3 Ja esitys tosiaan oli ihana. Olen aina rakastanut Square Enixin pelien musiikkeja, ja kun niitä kuulee livenä kaikki on vielä hienompaa. Harmittaa vain, että tämän takia, en ehtinyt jonottamaan puhallinorkesterin konserttiin, joten se jäi välistä. Mutta en kadu!!
Cosplaydeitti: Menin sitten puhallinorkesterin sijasta Cosplay deittiin, minkä shonen ai kierros oli yksi parhaista näkemistäni. Ja NaruDossu porukoineen on aina yhtä taitava vetämään cosplaydeittiä (vaikka tuo viimekerralla osallistuessani ei tainut arvostaa hahmovalintaa xD) Harkitsen tässä että pitäiskö osallistua vielä joskus =) Varo vaan Narudossu xD
Cosplaykilpailu: Tietenkin tänne oli pakko päästä xD En jäänyt katsomaan pukukisaa, koska olen enemmän esityksien kannalla, ja WCS:n taso oli Wwooooooooohhw! Siis en yhtään ihmettele että kisataan Cosplayn MM kisa paikasta. Jotkut esityksistä olivat niin hienosti ja taidokkaasti rakennettu, samoin kuin puvut, että tälläinen pikku cossaajan alko tunsi cosplaykykyujensä olevan mitään niitten rinnalla. Voittajasta en ehkä ole samaa mieltä, mutta ei se mitään. Ainoastaan minua ärsytti yleisön käyttäytyminen. Eikö ne huutelut voisi jättää vähän vähemmälle?

APH: Maailma sodassa: En ole varsinainen Hetalia fani, mutta Rintmasuunta onnistuu aina naurattamaan. Olen katsonut muutkin heidän esityksensä, ja täm,ä oli aivan yhtä hyvä kuin kaikki muutkin. Varsinkin Suomen cossaaja oli superhellyyttävä, ja Ranskalle tuli naurettua useamminkin kuin kerran. He osaavat asiansa, siitä ei ole epäilystäkään. (En nyt tähän hätään löytänyt video linkkiä)
(AMV kilpailuun olisin halunnut mennä, mutta sali oli niin täynnä ettei päässyt enää =( Poor me)
The Legend of Zelda -pianokonsertti: En olisi jättänyt tätä väliin pakottamallakaan. The Legend of Zelda on lähellä sydäntä, ja musiikit myös. Esitys oli aivan upea, ja hädin tuskin muistin hengittää sen aikana. Harmitti myös suunnattomasti, kun esityksen jälkeen pyydettiin kaikki Zelda cossaajat lavalle ja itse olin pitkään miettinyt pitäisikö laittaa sunnuntaina sittenkin päälle Zeldan puku.
Cosplaykilpailu: taso oli jälleen huikea. En ylläty NCC voittajista, enkä kyllä myöskään esityskilpailun palkituista. Ainakin kaksi palkituista pystyin arvaamaan ennalta, eikä kolmanneksi tullutkaan yllätys ollut. Kaiken kaikkiaan esitysten taso oli aivan loistava ja huumoria riitti yllin kyllin. Erikoiskiitokset juontajalle joka hoiti hommansa todella hyvin. Hämmennyin hieman, miten hän pystyi tietämään niin monesta eri sarjasta, niin pieniä yksityiskohtia. Kuten vaikka hänen posrtal-kommenttinsa "Kaipa tuota välimatkaa voisi tuolla Portal-aseella lyhentää. En nyt vain tiedä ovatko Tampere Talon seinät vuorattu kuukivellä. Pitääpä selvittää seuraavaan Traconiin mennessä." Ei siinä muuten mitään, mutta kun tuo kuukivijuttu mainitaan kerran koko pelissä. Yhdessä replassa. Muuten esityskisa, NCC ja nettipukukisa olivat superhienoja, paitsi yleisö. TAAS. Huudellaan siellä ja puhutaan esitysten päälle, ja aletaan NAURAMAAN kun yhden lavaste menee rikki. Miettikää nyt hieman, kuinka pahalta esiintyjien piti tuntea siinä kohtaa!! Mutta siis, kaikki oli muuten hyvin =)

Sitten pitikin mennä syömään koska nälkä ja junalle. Kaiken kaikkiaan Tracon oli ihana tapahtuma. Rakastan sitä yli kaiken, ja ärsyttää kun se on vaan kerran vuodessa. Tampere Talo on parhaita paikkoja kärjestää con, ja järjestäjät osaavat myös asiansa. Kiitos kaikille ihanasta conista ja ensivuonna uudelleen <3 !


Ja sitten vielä, hyvin nopeasti:
Tulevista cosseista. Aloin tekemään reikon pukua Yukiconia varten, elikkä siis hahmo näyttää tältä:
Pelistä nimeltä Calling, se haamutyttö, joka on vähän kuin pelin pahis. Reiko nyt kuitenkin on ihana hahmo :3 Ainoa mikä huolestuttaa on se, että miten saan sen näyttämään aidosti likaiselta? Pitääkö mun pistää toi yöpaita sitte päälle ja mennä kierimään mullalle? Mietin sitä vielä, ja vähän pelottaa että pilaan sen jos teen sille jotain. Mutta se nyt on vasta kaavoitusvaiheessa, joten ei hätiämitiä.

Toiseksi: Aloin jo suunnittelemaan Cosvisionin cosseja. Lauantaina tulen mitä luultavimmin oleman Byakuya Inuyashasta. Tämä siksi, että ystäväni on kesäämässä Inuyasha cosplayryhmää, ja haluaisin tällä kertaa osallistua, kun Traconissa en voinut. heillä nyt kuitenkin on jo Rin, joten otin sitten cossattavaksi yhden lempihahmoistani: Byakuya!
Tuolta hää siis näyttää, ja jotenkin rakastan hahmossa sitä "tarkkailevaa" luonnetta. Eli vaikka Byakuyalle tarjoutuu tilaisuus tappa Inuyasha ja niin edelleen hän ei tee sitä koska on vain tarkkailija. Minusta se on jo niin ylitsevietyä käskyjen pilkun tarkkaa noudattamista että se on jo hauskaa. Lisäksi Byakuya tuntuu koko ajan olevan vain puoliksi mukana Narakun suunnitelmissa, ken tietää mistä tälläisen kuvan sain. Hän nyt kuitenkin on ihana. Ainoa ärsyttävä puoli Byakuyan tekemisessä on se, että hänestä ai vaan tunnu millään löytyvän kuvaa takaapäin. Löysin Fanartin Byakuyasta ja Kagurasta, jossa näytetään Byakuyan selän kuvioinnit (Siis nuo keltaset jutut) Mutta eniten ärsyttää, etten tiedä yhtään minkänäköinen tuo miekan huotra on.
Toinen hahmo mitä mietin olisi ollut Azusa-yama no Seire, eli Spitit of mountain Azusa. En tiedä mikä minua viehättää kasvottomissa hahmoissa, mutta koska hahmo nyt kuitenkin näyttää tältä:
 Oisi ollut hyvin mielenkiintoista toteuttaa nuo kasvot. Se ois ollu silleen ihan kivaa, mut taas toisaalta, oisin joutunu muokkaa mun Shizukaperuukkia, ja aion cossia Shizukaa taas jossai vaihees, nii päädyin sitte Byakuyaan, jonka voin toteuttaa omilla hiuksilla. Kokeilinkin jo meikkien kera:
Kaverit otti oikeudekseen todeta että näytän Byakuyalta enemmän ku ois terveellistä, mutta löydän itse vähän hiomisen varaa vielä. (Ottaen tietenkin huomioon, että kulutin tähän kokonaisuuteen sellaiset kymmenen minuuttia aikaa) Olen kuitenkin suht tyytyväinen lopputulokseen, ja nyt taas ois ainoona huolena se pituus. Noihin japanilaisiin sandaaleihin kun on suht vaikeeta laittaa korkoa... xD

Mutta nyt Spitaalinen kiittää ja kuittaa ja menee tekemään ruokaa xD
~Cya~

perjantai 6. syyskuuta 2013

Pikapäivityksiä, näin Traconin kynnyksellä

Heiyah!!

Noniin, pientä päivittelyä eletystä elämästäni.

Eli ensinnäkin, Tracon suunnitelmani muuttuvat ihan yhtä tiuhaan kuin päivämäärä.
Elikkä siis, sain Guardian cossini suht koht kuntoon, pikkusilauksia vaille valmiiksi. Ja sitten lähden leirikouluun. Ja tämän neljän päivän aikana mitä cossini ehti olkkarissa olla viimeistelyä odottamassa veljeni kavereineen onnistuivat jokseenkin pilaamaan sen. Ei se muuten, pienten raivareitten jälkeen tajusin, että Traconiin on viikko aikaa. VIIKKO!! Eli se tarkoittaa sitä, että cossini ei tule valmistumaan siihen mennessä. Teen sen sitten vasta Cosvisioniin tai Tampere Kupliiseen.

Mutta, tämä taas johtaa siihen, etten voi myöskään mennä kilpailemaan tällä puvulla, joten astelen taas vaihteeksi kilpa lavalle Zeldana. Parantelen pukua hieman, teen hihat uusiksi, korjaan rikki menneet osat ja niin edes päin. Kyllä siitä ihan hyvä tulee, pakko tulla. Kilpailen sitten Traconin pukukilpailussa, kokeneitten sarjassa numerolla 28 (On meitä paljon) En tule sijoituspaikkaa saamaan, en todellakaan, mutta ainahan se hauskaa on, miksikäs en menisi. Toinen vaihtoehto olisi nimittäin ollut Reno, ja siitä en oo tehny paljoo paskaakaa ite, joten... minkäs teet.

Toinen asiani on tämä viikonloppu. Pelihahmojen maailmanennätys Särkänniemessä huomenna (Elikkä siis mahd monta pelihahmoksi pukeutunutta ihmistä samaan paikkaan) Sinne myös Zeldana, pääsen photoshoottimaan Linkin kanssa :3 Ja sitten vielä yöksi kaverille. Mulle tulee oikein hauska viikonloppu ja saan ajatukset hetkeksi pois Traconista. Mutta se siitä, kirjoittelen siitä sitten lisää maanantaina tai joskus silloin.

Kolmantena, ja vähäisimpänä: Leirikoulu!!!
En ollut alunperinkään lähtenyt sinne kovin luottavaisin mielin, mutta vaara ei vaaninutkaan siellä missä kuvittelin. Olin kuvitellut että yöpyminen kaikkien luokkalaisteni tyttöjen kanssa samassa huoneessa olisi ollut aivan kamalaa, mitä se ei sitten ollutkaan. Se oli loppujen lopuksi ihan ok. Aloin tuntemaan luokkalaisiani paremmin, kuin olisin kuvitellut, ja pahimmatkaan pissikset eivät olleet niin pinnallisia kuin kuvittelin. Ehkä elämäni heidän kanssaan vielä vuodeksi muuttuu helpommaksi.
Mutta siis, paljastuikin että luokan valvojamme on aivan kamala. Se on yliholhoava, eikä myöntää olevansa väärässä, suuttuu aivan jörjettömistä asioista, ei omaa huumorintajua ja lisäksi pitää suosikkeja. Jokainen luokkalaisemme kyrsiintyi kyseiseen henkilöön niin pahasti että eräs sitten lopulta sanoi asian tuolla päin naamaa ja joutui puhutteluun.
Mutta ei siitä sen enempää, muuta kuin että siellä oli koko ajan ihan liikaa ohjelmaa, ja jos ei ollut ohjelmaa niin sitten syötiin. Ihan hauskaa oli, ja näin jälkeempäin ajateltuna hymyilyttää.

Ruotsin viostani ehti myös tulla kaikkea muuta kuin ruotsin vihko. Nimittäin Yaoi-vihko. Siellä on ehkä neljä lausetta ruotsia ja loput sivut on täynnä yaoi piirroksia. Toivon syvästi ettei niitä vihkoja kerätä kurssin päätteeksi.
 Pientä esimerkkiä mitä sieltä löytyy. Eka on vaan jotain ja toka Zack x Cloudia. Huomatkaa, ne on tehty kummatkin sellaisessa viidessä minuutissa, joten laadusta ei puhuta. Mutta kuitenkin. En haluaisi nähdä ruotsin opettajamme ilmettä, jos hän näkisi nämä. Se homovastainen kapakala...

Mutta siinä olivat tärkeimmät päivitykset tältä päiväöltä, Spitaalinen kiittää ja kuittaa.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Protujuhlat ja Yukicon

Hei vain taas, rakkaat.
Nyt oli bloggaamisessa taas hiukan suurempi tauko, mutta siis, on ollut tässä hieman kiireitä koulun alun kanssa jne.

Ensiksi siis tosiaan koulun alku. Meijän luokka ei oo muuttunu yhtään ja melkein kaikki opetki on samoja lukuun ottamatta muutamaa pettymystä:
Käsityön ope: Kyllä olen yhdeksännellä, kyllä osaan luultavasti ommella noin kolme kertaa paremmin kuin kukaan muu luokasta, kyllä ilmoittauduin valinnaiseen käsityöhön JA SILTI meidän täytyy tehdä hitto vieköön pakollisia töitä. Hyvästi vaan cossien ompelu, meikä rupee tehtailemaan tilkkutyynyä, hiphei! Tekis mieli vaihtaa tiistain ryhmään mut ei, silloin mulla on kuvista ja sekös kyrsii.
Ruotsin ope: Mun pitäis oikeesti saada ruotsi pois sieltä ysistänsä, koska se laskee keskiarvoa hiukkasen, mutta ei niin ei, pistitte meille just sen kaikkein paskimman ruotsin open mitä koko koulusta löysitte. Se oli meil viimevuonna viimisen kuukauden ja SE ON PASKA. Se pisti meijät kertaa adjektiiveja viimisellä tunnilla ennen kesälomaa ja se on vaan niin raivostuttavan näsäviisas, ettei mitään rajaa.
Opo: Miten opo voi vaihtua ysille? Eikös se oo se kaikkein tärkein vuosi opolle ja silloin pitäis jo tuntee oppilaat ja silleen. Ja sitten lukkarintekijälle tulee ihana aate mieleen, vaihetaampas noitten opoa, niin ettei vaan tuu helppoa jatko-opiskelupaikan valinta keskustelua.

Mutta siis, muuten koulu alko oikein hyvin. Hieman pitää nukkumaanmeno aikoja hioa, mutta mikäs siinä, ei siinä kauaa mene.

Ja sitten seuraavaan aiheeseen (Jätän noi otsikon aiheet viimisiks xD)
Tracon 2013, meikä meneekin kilpailemaan. Pähkäilin tooooosi kauan että meenkö Zeldalla (siis pukukilpailuun) vai teenkö uuden puvun. Päätin tälleen uhkarohkeasti tehdä uuden puvun, samasta pelistä tosin. Aion tehdä The Legend of Zelda; Skyward Swordista Flying Guardianin. Tiedättehän niitä tyyppejä Silent realmeissa, jotka on ihan hiton pelottavia ja saa sykkeen nousemaan puolella? Juuri sellasta aion cossata.
Tälläistä tarkemmin ottaen. Puku on helppo sinänsä (Pistän sitten tekemisestä jotain kerrontaa tänne myöhemmin) Pistän päähän kiinni vannehameen ja tyllin siihen päälle, siihen lakana, vähän saksitaan, ommellaan, ja toisesta lakanasta tuo etujutska, sitten noita koristeita, ja naamari. Naamarin teen varmaan kipsistä, tai vaihtoentoisesti jostain kevyemmästä. Puvun ainoa hankaluus tulee olemaan, etten nää mitään puvun alta (tai no jalkoihini nään joo, mutta siihen se jääkin) Siksi se tulee olemaan tasan vain ja ainoastaan kilpailu käytössä (ja jos nyt joku haluaa sitä käyttää niin minun puolesta, mutta itse tuskin tulen päälleni muuten kuin kilpailussa vetämään) Hiukan kiirus vain tulee olemaan.

Sitten kolmanteen aiheeseen: protujuhlat.
Mulla oli siis protujuhlat tässä juurikin, ja sain ittelleni OCARINAN uutta ocarinaa olinkin jo kaipaillut, vaikka kyllä harmittaa että edellinen meni rikki. Ainoa huono puoli tässä on se, että nykyinen ocarinani on vain kymmenen reikäinen, kun se edellinen oli 12 reikäinen. Kaventaa hieman biisivalikoimaa.
Tältä nyt siis kuitenkin näytin ja tuon kaktuksen nimi on muuten Petteriina. Mun protuappari anto sen ja sillä on SILMÄT! Kyllä sillä on kaunis sielu =) Oli ihan hauskaa, vaikka en hirveesti isoista juhlista tykkääkkään, yllätyin iloisesti. Olin kutsunut sinne muutamia kavereita hieman keventämään tunnelmaa ja siinä he minun osaltani myös onnistuivat. Oli hauska kesä, ja hauska lopetus kesälle. Kiitos kaikki rakkaat, nyt on käyty aikuistumisleiri ja naintilupa saatu xD

Ja viimeiseen aiheeseen vielä pikaisesti. Muistattekos Desucon Frostbite 2014? (Jos ette lukekaa alempaa) Mutta siis, nyt onkin niin että ihmiset oikeasti alkoi järjestämään uutta conia. Sen nimeksi tulee Yukicon. Meillä on nyt maskotti ja logo, pikkuhiljaa alkaa olla vastaavat kasassa, ja tapahtumapaikkaakin ollaan kovaa vauhtia havittelemassa. En siitä paljastele sen enempää, koska mikään ei ole vielä varmaa, mutta olen siitä superhyper innoissani, ja toivon että siitä tulee myös meille järjestäjille hauskaa. Tällä hetkellä ollaan tähtäämässä yli 1000 kävijään, minkä en usko olevan mahdottomuus, koska:

Jo onkos tullut coni
nyt talven keskelle
Ja annetaankos koti
myös pikkuernuille

ja niin edespäin xD

Spitaalinen kiittää kuittaa, ja pala pian taas asiaan =)

tiistai 6. elokuuta 2013

Frostbite 2014

Okei, nyt, nyt Spitaalinen on vittuuntunut ja paljon!

Desucon Ry:n puheenjohtajan vaihdoksen myötä ompi tullut uutinen että vuoden 2014 Desucon Frostbite on K18!!! Kyllä, aivan oikein, alunperin aloittelijoille tehty tapahtuma muutettiin K18! Kyllä kyseessä on vain kokeilu ja vain yksi coni, mutta se on hitto soikoon ainoa KOKO HELVETIN TALVENA järjestettävä cosplay tapahtuma, joka ei ole jossain persiissä (Kuten Kemissä tai Oulussa)

Okei, K18 tapahtuma on ihan hyvä idea, koskatäysi-ikäiset conittajat kuvittelevat olevansa eliittiä, koska eivät ole hengaaja ernuja. En kuulkaa ole minäkään!! Ja se että juuri Frosti on nyt K18 on se pointti. Kesädesun ikärajallistamisen olisin kestänyt, koska kesällä on niin paljon muitakin coneja, mutta ei, Frostbite. Arvatkaas kuinka suuren coni tauon Frostbiten väliin jääminen saa aikaan? 9 KUUKAUTTA!!! Yhdeksän helvetin kuukautta. Ja sitten tulee näitä kommentteja että joo, voitta järjestää sitten niitä miittejänne tai tehdä cossejanne huolella.

Yksi: Miitit on hengailua ja kaverien tapaamista varten, cosplay tapahtumiin minä menen cosplayn ja ohjelman takia. Tuollainen tuo vain enemmän esiin sitä miten alaikäisiä cossaajia halveksitaan hengaajaernuina, vaikka olisi kuinka aktiivinen harrastaja. Itse olen coneja kiertänyt kaksi ja puoli vuotta, ja myönnän ensimmäisen puolivuotiseni olleen aika lailla hengailua. MUTTA mistä hitosta niitä tulevia harrastajia löytyy jos ei justiin niistä 10-13 vuotiaista hengaajista. Tietty aikuisetkin alottaa, mutta suurin osa alottajista on just mun ikäsiä. (Itte olen 15)

Kaksi: On tullut sanottavaa, että järjestäkää jokin oma pikku coninne, alaikäiset. KYLLÄ, alaikäisethän niin vain rupee järkkäilemään coneja. Kukaan, ei kukaan, vuokraa mitään alaikäiselle, eikä yhdelläkään tuntemallani alaikäisellä, harvalla täysi-ikäiselläkään on resursseja alkaa mitään conia järkkäämään. Ja vaikka voisikin, tuskin tulisi kovin laadukas tuotos.

Olisi ollut Desuconilta hyvä idea järjestää jokin uusi tapahtuma K18, mutta ei frosti. Onhan heillä ja ryyppyjuhlansa DesCruisella ja niin edespäin. Frosti ei ollut oikea tapahtuma kokeilla moista, makottikin on sellanen 15 vee. Tuli Desucon ry:ltä aika harkitsematon siirto tähän väliin.

Itse seurailin myös keskustelua aiheesta ja minua suorastaan hävetti niitten täysi-ikäisten puolesta, joiden mielestä on hyvä ettei alaikäisille ole sijaa Frostissa, koska alaikäiset ovat suoraan Facebookista lainatakseni "yleenä ne on just niitä pikkusia hengaajaernuja, joilla ei oo mitään muuta tekemistä animen tai mangan kanssa, ku se että niitten mielestä pikachu on söpö" JUMALAUTA. Itse kirjoittaja kertoi harrastaneensa vuoden cossausta, ja olevansa "aktiivinen" anime harrastaja. Kyllä, minä olen alaikäinen, teen sellaiset viisi pukua per vuosi, maksan conilippuni ja matkani itse, vaikka näin nuorena ei saa mistään töitä. Seuraan animeskeneä silmä kovana, katson parhaillanikin viittä eri animea, joista yksikään ei ole Naruto tai pokemon, luen mangaa netistä ja omista yli 700 pokkaria mangaa. Sen lisäksi opiskelen japania työväen opistossa ja keräilen japanilaisia videopelejä. Ensimmäisessä conissani kävin vuonna 2010, ensimmäisen cossini tein sellaisen vuoden myöhemmin. Kyllä, 12 vuotiaana ja olen ylpeä siitä. Lisäksi käyn cosplay tapahtumissa nimenomaan laadukkaan ohjelman takia, vaikka tietenkin kavereitakin siellä näkee. Onko se niin vaikea ihmisten käsittää että yleensä just ne hiukan vielä alaikäiset on niitä aktiivisimpia harrastajia. Ei, ei ne kolmekymppiset tai ne eliitti kakskymppiset. Olen alaikäinen harrastaja, ja jos tulen minua sanomaan hengaajaernuksi, olet sanonut juuri hyvin verisen loukkauksen.

Huhtikuussa sentään on se uusi tapahtuma Cosvision, mutta liian myöhään. Tarvitsen coniparannusta talveksi, joka on muutenkin kylmä ja ikävä. eräs vinkkasi minulle Närcon Vinteristä (20.-23.2) Kukaan koskaan käynyt? Ja pärjääkö ilman ruotsinkielentaitoa? Itse vähän vierastan ajatusta, koska olettaisin suurimman osan ohjelmasta olevan juuri ruotsiksi, ja jos ei ymmärrä mitään ohjelmista fiilis saattaisi vähän lopahtaa. Voisin katsahtaa mitä Briteillä olisi tarjottavanaan. Muuten alkais kyrsiä ku oon jo kahta cossia Frostia varten alottanut ja jos en pääsis käyttämään. Mieluummin lähen sitten ulkomaille.

Jokatapauksessa Desucon ry. olisi hieman voinut miettiä kokeilujensa seurauksia. Tosi monelle alaikäselle on tullu sellanen fiilis, että ei mua haluta mihinkään tapahtumii, ku en kuulemma oo kohdeyleisöä. Musta ei ole ikinä cosplay tapahtumien kanssa tuntunu siltä etten olisi tervetullut ja etteikö kaikkia olisi hyväksytty mukaan, mutta nyt tuntuu. Se on jotenkin ahdistava fiilis ja saa mut tuntemaan itteni siltä, että ihan sama kuinka paljon cossaan tai olen aktiivinen, en ole tasavertainen harrastaja koska olen alaikäinen. Pitäisikö kaikkien alaikäisten nyt pysyä kaapissa kunnes täyttävät 18 niin ei tulisi hengaajaernuja? En ole sen kannalla, ja esimerkki tosiaan oli kärjistetty. Desucon vain vietsitti hyvin selvästi ettei yksikään alaikäinen ole tervetullut näihin eliittiharrastajien tapahtumiin.

Piste ja loppu.

sunnuntai 4. elokuuta 2013

Protu

Hei rakkahiset!

Noniin, tulin juuri äsken prometheus leiriltäni ja no... nyt tuntuu tosi tyhjältä. Vaik se oliki vaan viikko niin niistä ihmisistä siellä ehti tulla mulle tosi rakkaita ja tärkeitä ja ihania. Ei oikeen just ny tunnu siltä et voisin kokee jotain yhtä ihanaa ja hauskaa toisen kerran elämässäni. Oli paras viikko ikinä. Kirjotettiin siellä viimesenä päivänä toisillemme kirjeet, jokanen kirjotti jokaselle jotain, ja ne sai lukee vasta leirin jälkeen. Aloin itkee kolmannen kirjeen jälkeen ja itkin matkan Jyväskylästä Heinolaan (Siinä kohtaa nukahin), samalla ku luin niitä kirjeitä varmaan viis kertaa perän jälkeen läpi. Sitä ei vaan pysty mitenkää kuvailee kuinka ihana mulla siellä oli. Oisin voinu jäädä sinne keskelle korpee ja elää niitten ihmisten kaa vaikka kuinka pitkään.

Mutta kuitenkin, alan ihan pian itkee jos jatkan vielä sanasenkin protusta, koska kaikki oli niin ihania, joten jatkakaamme cosplaysta.

Kyrsi protuni ajankohta hieman kahdesta eri syystä:
Ropecon: En tänä vuonna päässyt ollenkaan, vaikka kuinka olisi mieli tehnyt ja ropetusvierotusoireita esiintynyt. Protu alkoi samana viikonloppuna joten paska juttu sinänsä. Onneksi se on taas ens vuonna.

WCS: Oisin halunnu seurata livenä, niinku viimevuonnakin, mutta ei niin ei, protu oli turhan intensiivinen siihen ja eikä siellä muutenkaan ollut nettiä. Ihan kuin kukaan olisi sitä tarvinnut, mutta silti... Italia, mokoma meni ja voitti, mutta Suomen esitys oli kanssa hauska, kun katoin videolta. Ehheh, ne puput oli söpöjä, kannattaa kattoa.

Ja sitten vielä ihana seppele protukuvani:
 Samalla päälläni oli Female Riku cossini. (Protulla on siis tollanen tapa että loppujuhlissa kaikki saa seppeleet ja protu todistuksen ja protukorun, jos sellasen osti)

Nojoo, ei mulla oikeestaan muuta oo, on vähä haikee fiilis, paitsi että nauran täällä ääneen mun protulakann palalle. Sielt löytyy kirahvi hipsuttajineen, "Olet kuin maksalaatikko kuunvalossa... mua kiehnätyttää", Menetin hipsuuteni, "Hei, minä olla Vladimir, huva venäläinen huora", Lapsuuden traumoja kaikilla, mies tulee neljältä, "Ja sit mä oisin sillee - no voihan vittu", Jumala ja sit siellä on vielä puolikas pala Triforcea.
Nää tuskin sanoo mitään teille, mutta nboita pähkäillessä ette varmaan huomaa tän viestin lyhyyttä.

Kuitenkin, jos saan sanoa käykää mieluummin protu ku ripari. Tai käykää ihmeessä molemmat, voitte sitten vertailla =)

Mutta mä meen nyt hipsturboimaan, hei vain (xDDDDDDD)

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Animecon 2013

Noniin, täällä olen taas!

Elikkäs Animecon päivittelyä näin myöhässä. Alkuperäinen tarkoitukseni oli odotella että sunnuntain kuvauspalvelun kuvat tulee anikiin, mutta ei, kun kuvaaja päättää olla yltiöhidas. Noo, saatte niitä sitten ensi postauksessa.

Mutta siis, asiaan:
Alunperinhän ei edes ollut suunnitelmissa päätyä Animeconiin. Kävi nimittäin niin, että olin tähdännyt Bakaconiin ja kun se peruttiin totesin, etten jaksa odottaa sitä suurta kuilua Desun ja Traconin välillä, vaan päätin sitten lähteä Kuopioon.

Animecon yleisesti oli positiivinen yllätys. Lähdin vähän kyynisesti sinne, koska Kuopioon kestää matka sellaset 5 tuntia, mutta conibussi oli ihana paikka, ja sain uusia kavereita vaikka millä mitalla. Kyllä ihmiset on ihania, varsinkin sinä Claude cossaaja, jonka kanssa vietinkin sitten enemmänkin aikaa conissa. Ihmiset on ihania, enkä oikeestaan koskaan kyllästy ihmettelemään sitä kavereitten määrää, jonka cosplayn kautta voi saada. Viisi tuntia ei tunnu missään kivojen ihmisten seurassa.

Toinen mikä hiukkasen epäilytti oli lattiamajoitus. En ole koskaan yöpynyt conissa lattiamajoituksessa, koska Desussa yleensä vain riehun yli yön (tai sitten nukun jonkun kaverin luona) ja sukulaisia asuu Tampereella sen verran ettei Tracon ole ongelma. Kuitenkin, lattiamajoituksessa sai taas uusia ihani ystäviä. Perjantai Lauantai yönä tuli valvottua neljän muun ihmisen kera johonkin kahteen-kolmeen. Yksi oli nimittäin osallistumassa cosplay pukukisaan, ja puku oli vielä kesken. Ei me sitten mitään pukua tehtykkään, vaan kolme tuntia aherrettiin henkilön peruukin parissa (ja mulla on erikeepperiä vieläkin sormissa) Mulla ainakin oli tosi hauskaa, eikä pieni väsymys ollenkaan haitannut, vaikka ko. henkilö kovasti pahoitteli aiheuttamaansa vaivaa. Peruukista kuitenkin neljän hengen voimalla tuli siedettävä ja meillä oli hauskaa, joten mikös siinä. Ainahan se on mukavaa muita auttaa, varsinkin peruukkien kanssa (joitten muokkailuun olenkin lähiaikoina tutustunut enemmänkin Renon, Zelda ja parin muun kaverille tehdyn peruukin muodossa)

Lauantaina olikin sitten ihana ylläri, että saimme autokyydin conipaikalle, eräältä HC Zeöda fanittajalta (Zelda tosiaan on ihana pelisarja) Mutta kuitenkin, meitä oli autossa se viisi henkilöä, joista yhden kanssa vietin enemmänkin aikaa.
Lauantaina tosiaan olin Nyan Cattinä (Pahoittelen minulla ei ole kuvaa) ja osallistuin cosplay deittiin, joka näytti tältä:
Itse olen ihan vihoviimeisellä kierroksella, eli sekakierroksella. Jäi ihan positiiviset fiilikset, vaikka elämäni ensimmäinen cosplay deitti olikin, ja olisi voinut mennä paremminkin. Juontaja kuitenkin oli ihana (tunnen muuten tuon Rin-juontajan, ja tajusin sen vasta nyt... xD) Tykkäsin myös tosi paljon tuosta Julius Caesar cossaajasta. Ehheh, hauskaa oli ja NYAN-VOIMAA

Sunnuntai menikin sitten Renon vaatteissa, mitä en ollut alunperin suunnitellut ollenkaan. Minulta puuttui lasit ja kenkinä toimivat vain jotkut nurkasta löydetyt maiharit. Traconiin sitten paremmalla kokonaisuudella. Renosta, toisin kuin Nyan catistä, ei otettu ollenkaan kuvia kanssacossaajien toimesta, mutta tälläinen tapahtui:

Minä: *Kävelee pois vessasta ja näkee Cloud-cossaajan* "Cloud!"
Cloud: *Katsoo takaisin ja virnistää* "Reno!"
Minä: "Sinä mokoma... xD"
Cloud: *Ottaa minua käsivarresta kiinni ja lähtee rahtaamaan väkijoukon läpi* "PHOTOSHOOTTAAMAAN!!"

Että pääsin sitten ottamaan muutaman kuvan Cloudin kanssa, joka oli muuten kanssa tosi mukava tyyppi. Sunnuntai meni muutenkin tosi nopeesti ja hauskaa oli, jopa paluumatkalla, kun puolet porukasta horrosti.

Sitten hieman ohjelmista mitä kävin katsomassa:

Spoony talks about Final Fantasy: Spoony on aina mahtava, ei väliä miltä kantilta sitä katsoo. Nyt vain odottelen että se tulee Youtubeen, jotta pääsen katsomaan uusiksi, oli hauska ohjelma, vaikka vähän venähtikin. Eräs kohta minua nauratti erityisesti, ja jaan sen nyt teidän kanssanne vaikken ihan tarkalleen muistakkaan:
Puhutaan Kingdom Heartsista ja yleisössä istuu yksi Nobody cossaaja, jonka kasvoja ei näy:
Spoony: And what about Kingdom Hearts II. Yeah, it was a good game but I... OHMYGOD THERE IS ONE OF THEM!!! *Osoittaa sitä Nobody cossaajaa, joka nousee seisomaan ja ihmiset alkaa ottaa kuvia*
Se oli minusta ainakin hauska. Noo, katsokaa se jos se joskus tulee Youtubeen, suosittelen.

Cosplay deitti: Koska olin aivan viimeisellä kierroksella, ehdin nauttia muista kierroksista ennen kuin omani tuli kohdalle. Cosplay deitti on aina hauska ja varsinkin jos NaruDossu on mukana xD Kuitenkin, lavalla tuli hankaluuksia pitää pokka koska "Minulla on exä sisälläni" -repliikki. Onneksi Nyan Cat hymyilin muutenkin koko ajan, joten en revennyt kovin pahasti.

Käyttäisikö kuningatar tätä - Kankaat cosplayssä: Vähemmän hauska, mutta enemmän asiaa. Pelkäsin että sieltä tulisi liuta hepreankielisiä kankaiden nimiä ja muuta sellaista, mutta ei, sieltä tulikin ihan hyvä pohja kankaan valinnalle. Eli siis, miten mietit mikä kangas sopii, ja mikä ei, sidonnaisuudet, värit jne. Opetti paljon, ja koin sen olevan hyödyllinen. (Varsinkin kun pitäjänä oli henkilö, joka on tuomaroinut joka ikisen cosplay-kisan jossa olen ollut mukana xD)

Lauantaina en käynyt katsomassa muuta ohjelmaa, koska syöminen ja hengailu. Harmittaa että jäin välistä muutamiakin ohjelmia joissa olisin halunnut käydä, mutta ei voi mitään.

Sunnuntai:
Viimeinen Fantasia -pianokonsertti: Rakastuin siihen ylitse kaiken, ja ihmettelin itseäni, koska pystyin nimeämään jokaikisen soitetuista kappaleista. Pianisti todella oli taitava, ja oli kiva veto ottaa mukaan laulaja. Hauskin oli kuitenkin, kun suunnitellut biisit loppuivat, kun aikaa oli viisi minuuttia jäljellä ja tyyppi kysyys että mitä halutaan kuulla, ja sieltä huudetaan joku jonka nimeä on muista.
Soittaja: "En mä sitä osaa, joku helpompi"
*Yleisö alkaa huutaa One Winged Angelia*
Soittaja: "Mä sanoin helpompi! No, se kestää yli viisi minuuttia, mutta kapinoidaan"
*Yleisö hurraa*
Soittaja: "Mä en ihan oikeesti osaa tätä" *Ja alkaa soittaa täydellistä One Winged Angelia* "Saa laulaa mukana"
*Yleisö kailottaa sitä yhtä laulu kohtaa*
Ja ihan varmasti lähden Animeconiin ensi vuonnakin jos tuo samainen henkilö on paikalla. Harkitsin myös, että voisin raahata harpun mukaan ja ilmoittautua vastaavanlaisen konsertin pitäjäksi, harpulla tosin xDD

FFFight: Ei ollut niin hyvä kuin olisin odottanut, vaikka oli sielläkin hauskat kohtansa. Juontajat olivat jälleen huippuja, ja siitä kiitos heille.

Kaikki Akatsukit on homoja!: Aivan ihana ihana ihana, varsinkin näin yaoi-fania ajatellen. Löytyi huumoria ja löytyi asiaa, ihan kaikkea mitä vain voi odottaa luennolta. Miksi mä en osaa pitää tälläsiä luentoja?

Animeconista yleisesti:
Tunnelma oli hyvä, ja vaikka monet on valittanut tilojen sokkeluudesta, itse en ainakaan eksynyt kertaakaan. Tosin en tainnut kovin monessa paikassa edes käydä. Roskiksien huolto tosiaan olisi voinut pelata paremmin, samoin kuin myyntipöytien ja taidekujan asettelu. Kuvauspalvelu oli ihanasti ulkona, siitä iso plussa. Conipaikka oli lähellä ruokapaikkoja ja kauppaa, eikä bileisiin tai lattiamajoitukseenkaan ollut kovin pitkä matka. Ihmiset olivat ihania, ohjelmat olivat ihania, ja fiilis conista oli univajeisenakin aivan loistava. Animecon yltää helposti Desun tasolle ellei ylikin!! (Varsinkin kun Desusääkin ehti sunnuntain lopuksi käydä kylässä)

Mutta se siitä Animecontilityksestä. Mitä nyt vielä voisin sanoa, myyntipöydiltä tarttui kaikkea ihanaa mukaan (Kuten Paita, Death note ja Kuroshitsuji julisteet, sormus, muutama manga, ja kaikkea muuta ihanuutta)

Kuvia saatte myöhemmin, hei vain ja ensikertaan =)


keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

When everypoby's crazy

Nonih!

Eli Spitaalinen kirjoilla jälleen.
Taas hieman cosplay asiaa näin alkuun. Elikkäs, ylihuomenna lähdetäänkin Kuopioon, conibussin kyydissä. Matkaan menee viisi tuntia ja, ah, olenkin aina rakastanut pitkiä automatkoja. Cossina toimii Nyan cat Gijinka version ja sunnuntaina sekakierroksella cosplay deitissä. Ihka ensimmäinen cosplay deittini ja vähän jännittää. Onneksi sentään sai kysymykset etukäteen niin eivät nurkan takaa tulleet. En halua viedä teiltä jännitystä, joten en laita kysymyksiä tähän, mutta kysymyksistä jos mitään osaan päätellä niin kysyjänä saattaisi toimia Dr. Franken Stein, Soul Eaterista. Saatan olla väärässäkin, enhän minä kaikenmaailman hahmoja tunne, mutta se oli ensimmäinen joka tuli mieleen.

Tosiaan, sain siis eilen Nyan catin cossin valmiiksi ja tänään saapui peruukki postissa. Olen jotenkin helpottunut että enää vain viimeistelyjä ja kaikki on valmista. Jonkinlainen kangasvyö pitäisi vielä väsätä, mutta tuon nyt tekee vartissa ellei nopeamminkin. Lähinnä vain peittämään tyllihameessani olevaa rumaa yläreunaa, mutta laitan siihen taakse vielä varmaan jonkun kivan rusetin. Hännästä löytyy sininen rusetti ja korvista vaaleanpunaiset, minkäs värinen vyö sitten? Lila?

Sain myös vihdoin ja viimein Reno cossini niin valmiiksi kuin tällä hetkellä sen voin saada. Nyt puuttuu enää kengät (no, on mulla maiharit, mutta postissa olisi tulossa sellaset uudet kivat maiharit 8 sentin pohjalla, kun tällänen pätkä olen) ja ne lasit mitkälie, jotka kanssa tulossa postissa, mutta USA:sta tulevat joten hiukan kestää vielä. Mutta kuitenkin Nyan catistä kuvia vasta Animeconin jälkeen, mutta Renosta saatte jo pieniä maistiaisia ^^
 Huomasin vasta tässä nyt kuvaa katsellessani, että korvasta tosiaan puuttuu vielä korvis, mutta sellaisen kuitenkin omistan, joten ei hätää Traconiin sen laitan, ja jos kesällä nyt on joku cosplay miitti niin sinne sitten koekäyttöön koko cossi.
Ja tälläinen ihana selfshotti xD (Oi, ilmeeni on niin kaunis että oikein häikäisee) Ei, oikeesti tykkään tästä kuvasta jotenki, ilme ja muutenki, jotenki vaan tykkään. Bindaus tosiaan paremmin sitten kun en ole vain sovittamassa cossia, sitten pistän kuulkaas ihan tosissaan kunnon pintelibindit, että komeinkin mies ihan häikäistyy xD. Mutta kuitenkin, housuja en ole tehnyt itse, mutta kaiken muun kyllä. Tiedän, kaikki noista vaatteista olisi voinut ostaa, mutta minula on pakkomielle siihen, että cossin täytyy ainakin suurimmaksi osaksi olla itse tehty, ja sitäpaitsi, mistäs löydät naisen hartioille sopivaa miesten puvuntakkia? Et mistään, joten teon helvetillisyydestä ja olkatoppausten kapinasta huolimatta sain takin valmiiksi ja olen siitä nyt hyvin ylpeä. No ooke okei, tein koulussa niin sain ihan ammattilaisapua xD. Kauluspaidan olen aikaisemmin tehnyt koulussa joten siitä ei huolta. Enää piti vain stailata peruukki ja tehdä proppi, jotka iloisesti sain toissapäivänä valmiiksi =) Kenkiä ja laseja odotellessa (ainii, tein noi punaset viivat permanenttitussilla, ja mulla on sitä naamassa saatana vieläki xDD)

Aloitin tämän takia myös tekemään itselleni binderiä. Yksi vaihtoehto mitä olen miettinyt on vaan pistää pintelillä (tiedättekös mitä hevosille pistetään jalkaan) toimivat omasta mielestä tosi hyvin ja pystyy pistämään suoraan iholle, ilman että valuu. Toinen mitä mietin olis tehdä tämän ohjeen mukaan. Kaverit on sanonu että toimii tosi hyvin, mutta pinteleissä on kyllä vähemmän vaivaa... Tosin ton päällepukemiseen tuskin menis niin kauaa. No mulla riittää kyllä aikaa ennen Traconia miettiä sitä.

Cosplaysta puheenollen, koska oon ny kilpaillu sellaseen neljään viiteen kertaan, ja valmistanut aimo liuan pukuja ja harrastanut teatteria kaheksan vuotta, mun tekin vaan hirveesti mieli yrittää Traconiin pukukilpailun tuomariks (huom. yrittää) mutta mulla ei vaan riitä siihen pokka. Mua pelottaa, et jos jostain kumman syystä tällänen ipana sinne pääsiski, olisin aivan paska ja ne muut vaan kattois mua nenänvartta pitkin ja silleen. Tää on eka kerta ku mua cosplayn kanssa on tuntunu siltä ettei omat rahkeet riitä johonki (Okeiokei, Eurocosplayta ja WCS:ää ei lasketa) ja se on tooooosi hämmentävä fiilis. Jotenki vaan... Se ei tunnu oikeelta. Vaik tiiän, et olisin varmaa aika paska tuomari, sitäki ois kiva kokeilla, mut mua tosiaan hieman pelottaa... Noo ehkä mä oottelen vielä parisen vuotta ja haen sitten. Katsotaan...

Mutta siis, muusta elämästä:
Olin tänään kaverin 20v synttäreillä. Siellä oli SATEENKAARIKAKKU!!! Se oli ihan mahtava. (Siis tiedättehän niitä kakkuja joissa on sisällä sateenkaaren värit) Ja sitäpaitsi maistu tosi hyvältä. Kaikki meni perus synttäritunnelmissa, kunnes kello alko oleen jotain yli kaheksan ja alettiin leikki kaverin action figuureilla. Pistettiin FF seiskan tyypit perustaan bändin. Cloud soitti kitaraa ja 16vee Cloud laulo, Aerith soitti synaa, Cid oli rummuissa ja kaikkein paras: Vincent toimi taustatanssijana!!! Me pistettiin Vincent tanssii balettii!! Ja sit ku alettiin olee toooooosi väsyneitä alettiin paritella niitä figuja ja todettiin et Cloud saa leikkii ittensä kanssa ja Vincent ja Cid päätyy sänkyyn ja Aerith nurkkaan itkemään, koska kukaan ei tykkää siitä. Meillä tosiaan oli hauskaa (siinä vaiheessa kaikki alko olee jo niin sokerikänneissä ettei mitään rajaa)

Mutta kuitenkin, tulin just kotiin ja oon hiton väsyny, joten meen nukkumaan ja viimeistelin Nyan Cat cossini huomenna.

Eli siis, öitä rakkaat!